VISBY JA MUUTA GOTLANTIA

Postauksen kuvat: RUOTSI 2018 / Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT / SNmatkakuvaajan biografia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA

Kesän 2018 Skandinavian roadtripimme ensimmäinen kohde oli Ruotsin suurin saari Gotlanti ja sen hansapääkaupunki Visby. Edellisestä käynnistä oli kulunut jo kolme vuosikymmentä, joten päivitys oli paikallaan.

Tukholmasta on vain 60 kilometrin matka Nynäshamniin, josta Destination Gotlandin laiva vie runsaassa kolmessa tunnissa Visbyhyn. Laivan toinen satama Ruotsin mantereella on etelämpänä sijaitseva Oskarshamn, jonne suuntasimme paluumatkalla Gotlannista.

SE_180731 Ruotsi_0089 MS Gotland Nynäshamnin satamassa
Destination Gotlandin m/s Gotland vei meidät Nynäshamnista Visbyhyn ja sieltä Oskarshamniin.

Hansakaupunki Visby

Olimme varanneet Visbyn pohjoispuoliselta Norderstrands Campingiltä autopaikan kolmeksi yöksi. Leirintäalue sijaitsee vain kilometrin etäisyydellä kaupungin muurista ja pohjoisista porteista. Kävelymatkalla ennen vanhaa kaupunkia on pari mielenkiintoista kohdetta. Trojaborgin myyttisen kivilabyrintin (jatulintarha) ikää ei tiedetä, mutta sen lähellä on rautakautisia hautoja, joihin Trojaborgkin voi liittyä. Jatulintarhojen tarkoituksena on ollut pahan torjunta ja hyvän onnen tuominen.

SE_180801 Ruotsi_0010 Trojaborg (jotulintarha) -labyrintti Visby
Trojaborg -kivilabyrintti Pohjois-Visbyssä.

Trojaborgin yllä kohoaa hirttopaikka Galgberget, jossa ihmisiä teloitettiin vielä 1800-luvun puolivälissä. Nykyään luonnonpuistona olevalla kukkulalla on jäljellä kolme kivistä hirsipuun pilaria.

SE_180801 Ruotsi_0049 Visbyn pohjoista kaupunginmuuria Gotlannis
Visbyn kolmen ja puolen kilometrin pituinen kehämuuri on Pohjoismaiden pisin ja parhaiten säilynyt. Kuvassa pohjoismuuria ulkopuolelta.

UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluvaan vanhaan kaupunkiin saavuimme Pohjoisportin (Norderport) kautta. Visby on tunnettu lukuisista kirkonraunioistaan, joista puolet (7) osui kävelyreitillemme. Keskiajalla Visbyhyn rakennettiin enemmän kirkkoja kuin mihinkään muuhun Ruotsin kaupunkiin. Kirkot tuhoutuivat lukuisissa sodissa ja hylättiin uskonpuhdistuksen jälkeen ja joitain myös purettiin materiaaliksi muihin rakennuksiin. Raunioista mahtavimmat kuuluvat Stora Torgetilla olevalle Pyhän Katariinan kirkolle. 1250-luvulla aloitettu kirkko ei ehtinyt koskaan valmistua, mutta rauniot täyttävät torin yhden sivun kokonaan.

SE_180801 Ruotsi_0063 Visbyn Norra Kyrkogatan
Norra Kyrkogatan vie Pohjoisportilta tuomiokirkolle.
SE_180801 Ruotsi_0131 Pyhän Katariinan kirkon rauniot Visbyn St
Pyhän Katariinan mahtavat rauniot hallitsevat Stora Torgetin yhtä koko sivua.
SE_180801 Ruotsi_0334 Visbyn S:t Olofs Basilica Ruins Gotlanniss
Kasvitieteellisessä puutarhassa sijaitsevan Pyhän Olavin basilikan rauniot ovat sijaintinsa mukaisesti murattien ympäröimät.
SE_180801 Ruotsi_0070 Visbyn Helge anden kirkon rauniot Gotlanni
Raunioita riittää poliittisinkin perustein. Saa nähdä, mikä puolue sijoittuu ensi kesänä Pyhän Hengen raunioille.

Ehjiä ja toimivia kirkkoja muurien sisäpuolelta löytyykin sitten paljon vähemmän. Niistä merkittävin on tuomiokirkko vuodelta 1225, joka on kaupungin ainoa nykypäiviin asti säilynyt keskiaikainen kirkko. Sen takana olevalta Kyrkobergetiltä saa hienoja panoraamakuvia kaupunkiin. Katedraalin lisäksi on ehjänä säilynyt Vanha apteekki 1200-luvulta. Tuntuu ehkä oudolta, että tässä viisikerroksisessa kivitalossa on nykyään kaupungin vuokra-asuntoja.

SE_180801 Ruotsi_0196 Visbyn Stora torget Gotlannissa
Tuomiokirkko sijaitsee vain korttelin päässä Stora Torgetilta.
SE_180801 Ruotsi_0101 O´girl Visbyn tuomiokirkkon edustalla Got
O´boy -kaakaojauhe pääsi Ruotsista loppumaan, mutta ainakin Visbyn tuomiokirkolla oli tarjolla O´girliä.
SE_180801 Ruotsi_0106 Visbyn panoraamaa Kyrkobergetiltä Gotlann
Kyrkoberget tuomiokirkon takana on hyvä näköalapaikka.

Kävelyreittimme jatkui Donners platsille, joka on saanut nimensä 1700-luvun Donnerska handelshusetista. Se oli Gotlannin tärkein kauppahuone konkurssiinsa asti 1845. Nykyään rakennuksessa toimii mm kaupungin turistitoimisto. Aukiolla on myös 1600-luvun ristikkorakenteinen kauppiastalo Burmeisterska huset. Donners platsin merkitystä ovat lisänneet läheiset Almedalsveckanin poliittiset puhujapäivät. Aukiolla onkin useita hotelleja.

SE_180801 Ruotsi_0323 Visbyn Valvgränd Gotlannissa
Visbyssä turhaa liikennettä rajoittavat betonipässit.

Donners platsilta on vain lyhyt matka Almedalsparkeniin, joka tunnetaan Ruotsin poliittisen eliitin kesäfoorumina. Muistokivi kertoo, että juuri päättynyt Almedalsveckan oli myös tapahtuman 50-vuotisjuhla. Penkkien laatat taas kertovat siellä vuosien mittaan puhuneista poliitikoista. Oma katseeni kiinnittyi vuonna 1986 murhatun pääministeri Olof Palmen laattaan.

SE_180801 Ruotsi_0239 Visbyn Almedalsparken Gotlannissa
Pääministeri Olof Palme oli nyt jo viisikymppisen Almedalsveckanin vakiopuhuja sen alusta alkaen murhaansa saakka.

Paluumatka vei vielä kauniin Kasvitieteellisen puutarhan (DBW:s Botaniska trädgård) kautta takaisin pohjoismuurille. Läntisimmän Snäckgärdsportenin ylätasanteelta sai kierroksen päätteeksi vielä hyvän kuvakulman vanhaan kaupunkiin.

SE_180801 Ruotsi_0380 Visbyn kaupunginmuurin Snäckgärdsporten
Pohjoismuurin Snäckgärdsporten ja sen pienoismalli. Portin päältä avautuvat näkymät niin vanhaankaupunkiin kuin merellekin.

Almedalsveckanin lisäksi Visby on tunnettu myös Keskiaikaviikostaan (Medeltidsveckan). Sen alkuun oli enää muutama päivä ja kulissien rakentaminen oli täydessä vauhdissa.

Läntistä rantatietä Gotlannin eteläkärkeen

Kaupunkipäivän jälkeen suuntasimme läntistä rantatietä etelään. Visbyn kupeessa sijaitseva Kneippbyn tunnetaan ennen kaikkea Peppi Pitkätossun Huvikummusta. Alueesta huvipuistoineen on muodostunut sitten viime kerran kai Gotlannin pahin turistirysä, jossa ei tehnyt mieli kovin pitkään pysähtyä. Pikkutie jatkui Högklintin luonnonpuistoon, jonka jyrkänteeltä avautuvat näkymät merelle ja Visbyhyn saakka.

SE_180802 Ruotsi_0024 Naturreservat Höglint Visbyn eteläpuolel
Högklintin karua kalliorantaa.

15 kilometriä Visbyn eteläpuolella on nykyään Toftaan kuuluva Gnisvärd, joka oli aikoinaan Gotlannin suurin kalastajakylä. Nyt vanhat kalastajamajat näyttivät olevan vapaa-ajan käytössä. Gnisvärdissä on myös Gotlannin suurin pronssikautinen laivahauta (tai laivalatomus). Niiden uskotaan olevan hautoja, jonne esimerkiksi laivan päällikkö tai ryhmän johtaja haudattiin, mutta muunlaisiakin käyttötarkoituksia niillä lienee ollut (Wikipedia). Sen ja kalasataman välissä on toinen pienempi laivahauta ja vieressä kalmiston kuva(riimu)kivi.

SE_180802 Ruotsi_0076 Gnisvärdin kalastajakylä Gotlannin Tofta
Gnisvärdin entinen kalastajakylä on nykyisin lomakylä.
SE_180802 Ruotsi_0091 Gnisvärdin laivahauta Gotlannin Toftassa
Gnisvärdin laivahauta on Gotlannin suurin.

Gotlannin kalastuskulttuuriin pääsi tutustumaan syvällisemmin Kovikin kalastusmuseossa. Aiemmin aktiiviseen kalastajakylään on koottu kalastukseen liittyvää aineistoa koko Gotlannista. Museon alueella on myös rantakappeli. Alueen rantavesissä on runsas lintukanta, etenkin kahlaajia.

SE_180802 Ruotsi_0119 Kovikin kalastusmuseo Gotlannin Sandassa
Kovikin kalastusmuseossa oli portit auki, muttei henkilökuntaa paikalla.
SE_180802 Ruotsi_0112 Lintuja Kovikin kalastajakylän rantavedes
Kalastusmuseon rantavesi oli täynnä kahlaajia.

Etelämpänä Fröjelin Gunnarvessa on toinen tunnettu laivahauta, jonka muistan jo edelliseltä Gotlannin matkalta. Se on Gnisvärdin laivahaudan tavoin peräisin nuoremmalta pronssikaudelta. Kaikkiaan Gotlannissa niitä on yli 350. Fröjelin kirkolla on samanlainen Trojaborg eli jotulintarha kuin Visbyn pohjoispuolella.

SE_180802 Ruotsi_0206 Bottarve museigård Burgsvikissa Etelä-Gotlannissa
Bottarven museomaatila.

Gotlannissa on useita maatilamuseoita. Pysähdyimme Bottarve museigårdilla ennen saaren eteläkärkeä. Sen maamerkki on Gotlannin tunnetuin raukki (tuulten ja meren muovaama kalkkikivipaasi) Hoburgin ukko (Hoburgsgubben). Hoburgin majakan päältä sai laajemman kuvan saaren eteläisimmästä osasta. Sitä isännöivät Monica ja Rune lähettivät terveisiä suomalaisille ja kutsuivat heitä käymään majakallaan.

SE_180802 Ruotsi_0233 Hoburgsgubben -raukki Gotlannin eteläkär
Hoburgin ukko valvoo Gotlannin etelärantaa.
SE_180802 Ruotsi_0292 Hoburgin majakka Gotlannin eteläkärjess
Hoburgin majakanvartijat Monica ja Rune toivottavat suomalaiset tervetulleiksi majakalle.
SE_180802 Ruotsi_0289 Panoraamaa Hoburgin majakasta etelään Go
Gotlannin etelärantaa majakan tornista.

Visbyhyn palasimme päätietä pysähtyen Roma klosterin raunioilla. Ennen vapaana seisseet sisterssiläisluostarin (1164-1531) rauniot oli nyt liitetty viereisen kuninkaankartanon kanssa museokokonaisuudeksi. Kesäisin Romateatern esittää raunioilla William Shakespearen näytelmiä. Sinne saapuessamme oli menossa Kesäyön unelma, joten tällä kertaa raunioihin tutustuminen ei onnistunut kuin ulkopuolelta.

SE_180802 Ruotsi_0317 Vamlingbon tuulimyllyjä Etelä-Gotlanniss
Vamlingbon tuulimyllyjä Etelä-Gotlannissa.
SE_180802 Ruotsi_0330 Lampaita Etelä-Gotlannissa
Gotlanninlampaita.
SE_180802 Ruotsi_0343 Roma kungsgård Keski-Gotlannissa
Keski-Gotlannin Roma kungsgård…
SE_180802 Ruotsi_0360 Romaklosterin rauniot Keski-Gotlannissa
… ja Romaklosterin rauniot muodostavat nykyään yhteisen museokokonaisuuden.

Kuten kaksi edellistä leirintäalueiltaa, myös kolmas päättyi mahtavaan auringonlaskuun.

SE_180731 Ruotsi_0135 Auringonlasku Visbyn kämppärillä.tif
Auringonlaskut juhlistivat kaikkia kolmea Visbyn iltaamme.

Puolipäiväkierros Gotlannin pohjoisosaan

Laivamme Visbystä Oskarshamniin lähti vasta iltapäivällä, joten meillä oli hyvää aikaa tutustua myös saaren pohjoisosaan. Tällä kertaa ohitimme Ruotsin toiseksi suurimman tippukiviluolan Lummelundagrottanin, johon tuli tutustuttua jo edellisellä kerralla. Ensimmäinen kohteemme oli Lickershamnin kalastajakylä ja sen rannalla oleva Gotlannin suurin raukki Jungfrun samannimisessä kansallispuistossa. Ennen kylää pysähdyimme Grausne Norra Raukområdella, jolla on noin kymmenen erilaista luonnon muovaamaa raukkia.

SE_180803 Ruotsi_0054 Lickershamnin kalastajakylä Pohjois-Gotla
Lickershamnin kalastajakylän takana kohoaa Jungfrun-raukki.
SE_180803 Ruotsi_0020 Grausne Norra Raukomrode Pohjois-Gotlannis
Grausne Norra Raukområden raukkihahmot saavat mielikuvituksen valloilleen.

Jatkoimme samaa tietä koilliseen ja Kappelshamnsvikenin kiertäen saaren itäisemmän niemen rantaa pohjoiseen. Bläsessä on Kalkbruksmuseum kahviloineen, jossa nautimme perinteiset sahramipannukakut. Gotlannissa on poltettu kalkkia keskiajalta lähtien, Bläsessä 1860 alkaen. Sitä tarvittiin mm rauta-, teräs-, paperi- ja sokeriteollisuuden tarpeisiin. Suurimmillaan kaivostoiminta oli 1920-luvulla. Kalkkikiven poltto loppui 1946 ja tehdas avattiin museona 1985.

SE_180803 Ruotsi_0065 Bläsen Kalkbruksmuseum Pohjois-Gotlanniss
Bläsen Kalkbruksmuseum.
SE_180803 Ruotsi_0074 Bläsen Kalkbruksmuseum Pohjois-Gotlanniss
Museo esittelee myös tehdaspaikkakunnan jokapäiväistä elämää.
SE_180803 Ruotsi_0073 Sahramipannukakut Bläsen Kalkbruksmuseumi
Gotlannin perinteiset sahramipannukakut nautimme kalkkitehdasmuseon kahvilassa.

Gotlannin pohjoisrannan saavutimme Arissa, josta suuntasimme saaren tunnetuimmalle ulkoilmamuseolle Bungeen. Ruotsin suurimpiin ulkoilmamuseoihin kuuluva Bungemuseet havainnollistaa gotlantilaisten talonpoikien elämää menneinä aikoina. Sinne on koottu vanhoja rakennuksia jo yli sadan vuoden ajan. Kaikkiaan näitä 1600-1800-luvun taloja on lähes 80. Museolla esitellään myös vanhoja työtapoja. Sen alueella on lisäksi Gotlannille tyypillisiä viikinkiaikaisia riimukiviä vastaavia kuvakiviä. Meistä Bungen ulkoilmamuseo oli matkamme Gotlannin osuuden toiseksi mielenkiintoisin kohde Visbyn vanhankaupungin jälkeen.

SE_180803 Ruotsi_0088 Gotlannin pohjoisrantaa Arissa
Gotlannin pohjoisrantaa Arissa.
SE_180803 Ruotsi_0130 Bungemuseet-ulkoilmamuseo Pohjois-Gotlanni
Bungemuseetin 1600-luvun taarnakattotaloja.
SE_180803 Ruotsi_0121 Bungemuseet-ulkoilmamuseo Pohjois-Gotlanni
Lunderhagestugan 1600-luvun lopulta.
SE_180803 Ruotsi_0186 Bungemuseet-ulkoilmamuseo Pohjois-Gotlanni
1700-luvun pihapiiri.
SE_180803 Ruotsi_0198 Bungemuseet-ulkoilmamuseo Pohjois-Gotlanni
1700-luvun sisustusta.
SE_180803 Ruotsi_0223 Bungemuseet-ulkoilmamuseo Pohjois-Gotlanni
Bungemuseet elää omaa aikakauttaan.
SE_180803 Ruotsi_0105 Bungemuseetin kuvakiviä Pohjois-Gotlannis
Gotlannissa riimukiviä vastaavat maalatut kuvakivet.

Bunge oli tämän puolipäiväretkemme päätepiste, josta palasimme suorinta tietä Visbyhyn. Koska aikaa oli vielä jäljellä, pysähdyimme matkan puolivälissä vähäksi aikaa Tingstädessä samannimisen järven rannalle. Menomatkalta tuttu m/s Gotland lähti Visbyn satamasta iltaviideltä ja saapui kolme tuntia myöhemmin Oskarshamniin, josta olimme varanneet leirintäaluepaikan seuraavaksi yöksi.

KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA   MAAILMALTA
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/

KUVIA JA KIRJOITUKSIA 140 (SAKUVA)MAASTA
(luettelo & linkit, kuvia maittain 2011 asti ja kuvia matkoittain 2011 alkaen):
http://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/

sakuva-blogi OBJEKTIIVISSA MAAILMA – aiempia matkakuvauksia

SNMATKAKUVAAJA  –  BLOGIPOSTAUKSIA VUODESTA 2015:
https://sakuva.wordpress.com/

OBJEKTIIVISSA MAAILMA (AIEMPIA MATKAJUTTUJA):
HTTP://SAKUVA.SIMPLESITE.COM/
HTTP://WWW.123KOTISIVU.FI/SAKUVIA   SLADESHOW

MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA:
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/KUVAT/SNMATKAKUVARAPORTTEJA.PDF/

UNESCO:N MAAILMANPERINTÖKOHTEET JA KUVIA NIISTÄ:
http://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/

SNMATKAKUVAAJA FACEBOOKISSA:
HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/SNMATKAKUVAAJA/?REF=AYMT_HOMEPAGE_PANEL

@sakuva TWITTERISSÄ
https://twitter.com/sakuva

 SNMATKAKUVAAJAN MATKAILUHISTORIAA:
http://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/

KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi):
http://sakuva.blogspot.fi/

7 kommenttia artikkeliin ”VISBY JA MUUTA GOTLANTIA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s