Djémilan roomalainen teatteri Atlasvuoristossa Itä-Algeriassa 900 metriä merenpinnan yläpuolella.
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA / HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
Aiemmat Algeria-postaukset: SEITSEMÄN SILLAN CONSTANTINE ON ITÄ-ALGERIAN PÄÄKAUPUNKI / ALGER – ALGERIAN PÄÄKAUPUNKI / ALGERIAN OMA ARABIKEVÄT 2019 / Algerian kuvat: ALGERIA 2019 / Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT / SNmatkakuvaajan biografia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA
Nykyisen Algerian alueella on ollut monia valtiaita. Alkuperäisasukkaat berberit ovat asuttaneet sitä yli neljän vuosituhannen ajan. Jo parisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua he perustivat kuningaskuntia, joista tunnetuin on Numidia. Pian ajanlaskumme alun jälkeen ne joutuivat Rooman vallan alle. Roomalaiset perustivat alueelle useita siirtokuntia, jotka tuottivat valtakunnalle elintarvikkeita.
Algerian kiertomatkamme vei useiden roomalaiskaupunkien raunioille, joista kolme, Djémila, Timgad ja Tipasa kuuluvat nykyään UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Kävimme myös kahdella berberikuninkaiden hautamausoleumilla ajalta ennen roomalaisaikaa.
Djémila
Ensimmäinen roomalaiskaupunkimme oli Atlasvuoristoon rakennettu Djémila runsaat 300 kilometriä pääkaupunki Alger´sta itään ja sata kilometriä ennen Constantinea. Roomalaiset tunsivat kaupungin Cuiculina. Alue ei ole kovin laaja, mutta on yksi parhaiten säilynyt Pohjois-Afrikan roomalaiskaupungeista. Siellä on kaksi foorumia ja teatteri, joka vuoristoisen maaston vuoksi piti poikkeuksellisesti rakentaa kaupungin muurien ulkopuolelle. 300-luvulla Cuiculiin rakennettiin varhaiskristillinen kaupunginosa kappeleineen ja basilikoineen. Djémila on UNESCOn mukaan yksi kauneimmista roomalaisista rauniokaupungeista. Alueen museossa on hienoja mosaiikkeja.
Timgad ja Lambaesis
Constantinesta suuntasimme etelään. 120 kilometrin päässä oli seuraava roomalaiskaupunki Thamugadi, nykyinen Timgad. Keisari Trajanuksen noin vuonna 100 perustama kaupunki oli merkittävä alueellinen keskus, ja sieltä valvottiin erityisesti Aurèsvuorilla asuneita heimoja. Timgadin asemakaava noudattaa roomalaista ruutukaavaa. Varsinaisen kaupungin ulkopuolella on muun muassa kylpylöitä, bysanttilainen linnoitus ja capitol. Timgadia halkoo kaksi pääkatua, joiden eteläpuolella ovat forum ja amfiteatteri. Merkittäviä rakennuksia ovat Trajanuksen kaari ja julkinen kirjasto. Timgadissakin on museo, jossa on näyttäviä mosaiikkeja.
30 kilometriä Timgadista länteen ovat Lambaesisin roomalaisrauniot. Keisari Hadrianuksen aikana rakennettuun Lambaesisiin sijoitettiin roomalainen legioona, jota Marcus Aureliuksen kaudella laajennettiin ja siitä tuli suuri sotilastukikohta torjumaan berberikansojen hyökkäyksiä. Kaupunkiin rakennettiin amfiteatteri, riemukaaria, temppeleitä ja akvedukti.
Cherchell ja Tipasa
Palattuamme Alger´hen suuntasimme länteen kahteen merkittävään roomalaiskaupunkiin. Foinikialaiset perustivat Cherchellin 400-luvulla ennen ajanlaskumme alkua ja roomalaiset valtasivat sen vuonna 40 eaa nimeten kaupungin Caesareaksi. Kaupunki on ollut aikoinaan myös Numidian ja Mauretanian pääkaupunki. Kaupungin keskusaukiolla on roomalaisia pylväitä ja sen laidalla on mielenkiintoinen El Rahmanin moskeija, jonka ottomaanit rakensivat 1500-luvulla roomalaisen temppelin raunioille. Ranskalaismiehittäjät muuttivat sen Pyhän Paavalin katedraaliksi, mutta Algerian itsenäistyttyä se palautettiin moskeijaksi. Aukiolta on myös hieno näkymä kaupungin satamaan majakoineen ja kalastusveneineen. Kaupungissa on muitakin antiikin kohteita, mm. roomalainen akvedukti, mutta sen pääkohde on arkeologinen museo, jota pidetään yhtenä parhaista roomalaista ja kreikkalaista kulttuuria esittävistä museoista Afrikassa.
Foinikialaiset perustivat Tipasan ja keisari Claudius teki siitä roomalaisen armeijasiirtokunnan. Roomalainen kaupunki rakennettiin kolmelle kukkulalle. Suurin osa asuintaloista sijaitsi keskimmäisellä kukkulalla. Läntiselle kukkulalle on jäänyt kahden varhaiskristillisen basilikan ja itäiselle kukkulalle muun muassa basilikan, kylpylän ja amfiteatterin rauniot. Alueella on myös pieni museo, joka ei ollut ohjelmassamme kai aiemmin käymämme merkittävämmän Cherchellin arkeologisen museon vuoksi.
Pääkaupunki Alger´n läheisyyden vuoksi Tipasa on turistisin kaikista Algerian antiikin ajan muistomerkeistä.
Berberikuninkaiden hautamausoleumeja
Madghacen on Numidian kuninkaan Madghisin hautamausoleumi kolmannelta vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua. Numidian kuningaskunta oli itsenäinen berberivaltio 202 eaa-40 jaa, jolloin se joutui Rooman alaisuuteen. Puunilaisia ja kreikkalaisia vaikutteita saanut mausoleumi sijaitsee lähellä Batnan kaupunkia. Pysähdyimme sen luona matkalla Constantinesta Saharaan (ennen Timgadia). Alue on aidattu, joten sitä voi ihailla/kuvata vain aidan takaa.
Mauretanian kuninkaallinen mausoleumi sijaitsee Cherchellin ja Tipasan puolivälissä ja kuuluu osana Tipasan maailmanperintökohteeseen. Mauretania oli itsenäinen kuningaskunta 100-luvulta eaa vuoteen 40 jaa, jolloin siitä muodostettiin Rooman provinssi. Mausoleumi on Numibian ja Mauretanian berberikunigas Juba II:n ja hänen vaimonsa Kleopatra Selene II:n hauta. Kleopatra Selene oli Egyptin kuningatar Kleopatra VII:n ja roomalaisen Marcus Antoniuksen tytär. Kolme vuotta ennen ajanlaskumme alkua valmistuneen mausoleumin sisäosa on nykyään suljettu, mutta ainakin yhdestä kohtaa pääsee kurkistamaan sisällekin.
UNESCOn maailmanperintökohteiden ehdokaslistalla on kuuden algerialaisen kohteen muodostama ryhmä nimeltään Numidian ja Mauretanian kuninkaalliset mausoleumit ja esi-islamilaiset hautamonumentit. Niiden joukossa ovat molemmat edellä mainitut mausoleumit (vaikka Mauretanian kuninkaallinen mausoleumi jo kuuluukin Tipasan kautta maailmanperintölistalle).
Timgad, Lambaesis ja Madghacen sijaitsevat maanteitse pääkaupunki Alger´sta lähes viidensadan kilometrin etäisyydellä. Ne kaikki sijaitsevat noin 30-40 kilometrin päässä Algerian viidenneksi suurimmasta kaupungista Batnasta, jossa on kansainvälinen lentokenttä ja lentoyhteydet Alger´n lisäksi myös joiltain ulkomaisilta kentiltä.
Jutun lähteinä on käytetty Djémilan, Timgadin, Cherchellin ja Tipasan roomalaiskaupunkien opaskirjoja, UNESCOn kotisivuja, Wikipediaa ja useita muita Algeriaa käsitteleviä nettisivuja, kuten Looklex ja Romeartlover.
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
KUVIA JA KIRJOITUKSIA 144 (SAKUVA)MAASTA
(luettelo & linkit, kuvia maittain 2011 asti ja kuvia matkoittain 2011 alkaen):
http://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/
sakuva-blogi OBJEKTIIVISSA MAAILMA – aiempia matkakuvauksia
SNMATKAKUVAAJA – BLOGIPOSTAUKSIA VUODESTA 2015:
https://sakuva.wordpress.com/
OBJEKTIIVISSA MAAILMA (AIEMPIA MATKAJUTTUJA):
HTTP://SAKUVA.SIMPLESITE.COM/
HTTP://WWW.123KOTISIVU.FI/SAKUVIA SLADESHOW
MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA:
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/KUVAT/SNMATKAKUVARAPORTTEJA.PDF/
UNESCO:N MAAILMANPERINTÖKOHTEET JA KUVIA NIISTÄ:
http://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/
SNMATKAKUVAAJA FACEBOOKISSA:
HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/SNMATKAKUVAAJA/?REF=AYMT_HOMEPAGE_PANEL
@sakuva TWITTERISSÄ
https://twitter.com/sakuva
SNMATKAKUVAAJAN MATKAILUHISTORIAA:
http://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/
KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi):
http://sakuva.blogspot.fi/
SNmatkakuvaaja Blogit.fi:ssä
https://www.blogit.fi/snmatkakuvaaja
SNmatkakuvaaja Bloglovin´ssa
https://www.bloglovin.com/blogs/snmatkakuvaaja-14136011
Yksi kommentti artikkeliin ”ANTIIKIN ALGERIAA”