Blogin takana SNmatkakuvaaja & SVmatkakumppani
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA / HTTPS://SAKUVA.KUVAT.FI/ Taiwanin matkan kuvat: TAIWAN 2023 / Kuvia 147 maasta: OBJEKTIIVISSA MAAILMA / Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT / SNmatkakuvaajan biografia: SNmatkakuvaaja / SNmatkakuvaaja 2000
Taiwan, joka edelleen käyttää itsestään nimeä Kiinan tasavalta, on teoriassa samaa maata Kiinan kansantasavallan kanssa ja katsoo manner-Kiinan lisäksi itselleen kuuluvan myös osia kymmenestä muusta maasta, jotka ovat joskus olleet Kiinan vallan alla. Näihin alueisiin kuuluu mm. koko Mongolia. Kiina taas pitää Taiwania kapinallisena maakuntanaan. Taiwan on viime aikoina ollut paljon esillä lähinnä Yhdysvaltojen ja Taiwanin välisten korkean tason valtiovierailujen vuoksi, mikä on ärsyttänyt Kiinaa.
Vallankumouksen ja sisällissodan jälkeen pako Taiwanin saarelle
Kiinan tasavalta syntyi, kun vuosituhansia kestänyt eri dynastioiden hallitsema keisarikunta päättyi vallankumoukseen vuonna 1912. Vallankumouksen tehneen Kuomintangin merkittävin henkilö ja sen yhtenäisyyden takaaja oli Sun Yat-Sen. Hänen kuoltuaan vuonna 1925 puolueen johtoon nousi oikeistolainen generalissimo Tšiang Kai-šek, jolloin puolue hajosi ja vasemmistosiiven johtajaksi tuli Mao Zedong. Toisen maailmansodan päätyttyä ja Kiinaa miehittäneen Japanin hävittyä syttyi Kiinassa tasavaltalaisten välinen sisällissota, joka päättyi Mao Zedongin johtamien kommunistien voittoon vuonna 1949. Tšiang Kai-šekin johtamat Kuomintangin joukot pakenivat Taiwanin saarelle.
Ennen Taiwanin saarelle vetäytymistään Kiinan tasavalta oli perustamassa Yhdistyneitä kansakuntia ja oli sen turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen vuoteen 1971, jolloin se joutui jättämään paikkansa Kiinan kansantasavallalle. Taiwanilla on edelleen diplomaattisuhteet 12 YK:n jäsenvaltion ja Vatikaanin kanssa, joilla ei voi samaan aikaan olla diplomaattisuhteita Kiinaan.
Tšiang Kai-šek johti Taiwania diktaattorina kuolemaansa saakka 1985. Vuonna 1949 julistettu sotatila kesti vuoteen 1992. Kyseistä aikaa kutsutaan Taiwanissa Valkoiseksi terroriksi, jonka aikana Kuomintang teloitti 3 000-4 000 toisinajattelijaa ja alkuperäiskansoihin kuuluvaa. Presidentinpalatsin edustalla olevassa Jieshoun puistossa on vuonna 2008 pystytetty Valkoisen terrorin uhrien muistomerkki.
Vuonna 1992 maassa pidettiin ensimmäiset demokraattiset vaalit, joiden jälkeen sitä ovat hallinneet vuoroin Kuomintang ja vuoroin Demokraattinen edistyspuolue (DPP), joka on ollut vallassa vuodesta 2016. Sitä edustaa myös maan ensimmäinen naispresidentti Tsai Ing-wen. Puolueiden suurin ero on siinä, että Kuomintang katsoo edelleen hallitsevansa koko Kiinaa ja siihen joskus kuuluneita muita alueita ja DPP haluaisi muodostaa itsenäisen Taiwanin tasavallan. Maa onkin hakenut YK:n jäsenyyttä ensin Kiinan tasavallan nimissä ja myöhemmin Taiwanin erityistullialueena, mutta sen hakemuksia ei ole otettu käsittelyyn maailmanjärjestössä.
Aiemmin Euroopassa käytettiin Taiwanista portugalilaisten antamaa nimeä Formosa, joka tarkoittaa kaunista saarta. Nimeä käytetään myös Taiwanin eurooppalaisille suunnatussa turismimainonnassa.
Kuomintangin paettua manner-Kiinasta Taiwanin saarelle se teki Taipeista Kiinan tasavallan väliaikaisen pääkaupungin. Varsinaisena pääkaupunkinaan he pitivät ja pitänevät kai edelleenkin Kiinan Nanjingia, josta olivat tehneet Kiinan tasavallan pääkaupungin vuonna 1928. Kiinan kansantasavalta taas siirsi vuonna 1949 pääkaupungin takaisin Pekingiin.
Taipein viisi päivää
Huhtikuun 2023 jälkipuolella teimme vajaan parin viikon matkan Taiwaniin. Eri lentovaihtoehtojen vertailun jälkeen valitsimme Finnairin, joka oli sekä edullisin että aikataulultaan sopivin. Menomatka tapahtui Bangkokin ja paluumatka Hongkongin kautta.
Perillä meillä oli kahdeksan koko päivää. Niistä kolmena päivänä teimme retken muualle Taiwaniin, joten pääkaupunki Taipeille jäi viisi päivää. Yhdeksän yön majapaikkamme oli kaupungin keskustassa sijaitseva kolmen tähden Urhome Hotel.
Hotellin hyvän sijainnin vuoksi meillä oli kävelyetäisyys kaupungin metron neljälle linjalle, joista yksi oli pikametro Taoyuanin kansainväliseltä lentoasemalta Taipein päärautatieasemalle. Emme siis joutuneet vaihtamaan linjaa millään viidellä kaupunkiretkellämme. Metro on helpoin tapa liikkua Taipeissa, asemilla on tarvittavat ohjeet myös englanniksi. Liput ostetaan yleensä automaateista, mutta on asemilla myös lipunmyyntipisteitä, joista saa tarvittaessa myös muuta apua. Käytettävissä on myös ennalta ladattava EasyCard, jota voi käyttää metron lisäksi eri liikkeissä. Kertalipun hinta vaihtelee metromatkan pituuden mukaan. Alle viiden kilometrin matka maksaa euroissa 60 senttiä. Taipeissa myös taksin käyttö on edullista, matka kaupunkialueella maksaa vain muutaman euron. Me käytimme taksia vain matkatavaroiden kanssa hotellin ja rautatieaseman välillä.
Suurkaupunki Taipein liikenne on kiihkeää ja aasialaisittain mopovoittoista. Niillä on liikennevaloissa omat paikkansa autojen edessä. Sieltä ne ampaisevat vihreiden vaihduttua melkoista nopeutta jättäen autot kauaksi taakseen. Kävely kaupungilla on kuitenkin turvallista, sillä kaikki noudattavat liikennesääntöjä (ylinopeudesta en ole varma). Lähinnä mopoja saa varoa pikkukaduilla, joilla ei ole liikennevaloja.
Kaupunkiretkien suunnittelussa apunamme oli Lonely Planetin Pocket Taipei -taskukirja. Kirjan Explore Taipei esittelee kaupunginosittain seitsemän aluetta, joista viidestä valitsimme reiteillemme sopivat kohteet.
Explore Zhongshan & Datong. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme hotellikaupunginosamme Zhongshanin kohteisiin. Kävelimme lähinnä Nanjing Roadia Tamsui-joelle. Nanjing West Roadin ja Chongqing North Roadin risteyksessä on Jiancheng Circle (Taipei Circle) –niminen alue, jossa toimi Taipein alkuperäiset yömarkkinat. Toisen maailmansodan aikana japanilaiset rakensivat sinne pommisuojan ja vesisäiliön ilmahyökkäysten aiheuttamien tulipalojen sammuttamiseen. Nyt alue on puistona, jossa sodan aikaiset rakennelmat ovat edelleen nähtävissä. Uutta puistossa ovat useat muusikoita esittävät veistokset.
Reittimme läntisen osan eli Datongin mielenkiintoisin kohde on Dihua Street. Tämä Taipein vanhin katu on osittain peräisin 1600-luvulta, pääosin kuitenkin 1850-luvulta. Se on ollut tärkein kiinalaisten yrttien ja lääkkeiden, kuivattujen tuotteiden, kankaiden ja teen kauppakeskus, koska se oli lähellä Dadaochengin satamaa.
Dihua Streetin puolivälissä on vuonna 1856 rakennettu taolainen Xiahai City God Temple. Tällä vilkkaalla temppelillä voi seurata jatkuvia palvontarituaaleja.
Jatkoimme entiselle Dadaochengin satamalle, joka vuonna 2005 elvytettiin matkailu- ja vapaa-ajan kohteeksi nimellä Pier 5. Alueella on useita pop-up-baareja ja ravintoloita. Viikonloppuisin siellä järjestetään usein esityksiä, kuten elävää musiikkia ja nukketeatteria.
Ylitimme vielä kauniin kävelysillan Temple Jivingille, jossa sielläkin oli elävää musiikkia.
Explore Zhongzheng. Zhongshanin eteläpuolella ja osin kävelyetäisyydellä hotellistamme on maan poliittinen keskusta Zhongzheng, jossa sijaitsevat maan hallinnolliset rakennukset. Taipein varsinainen keskus on päärautatieasema. Se on paitsi maan tärkein useiden eri linjojen asema, myös suosittu kohtaamis- ja ajanviettopaikka. Eid-juhlan (Id al-Fitr) eli ramadanin päätösjuhlan aikaan asemalle oli kokoontunut valtava määrä muslimeja eri maista syömään eväitään. Tapasimme myös juhlapukuisia indonesialaisia, jotka kertoivat valmistautuvansa hääjuhliin. Iltaisin lukuisat kodittomat löytävät yöpaikkansa aseman seinustalta. Aseman väriä vaihtava iltavalaistus on upea.
Päärautatieaseman metroasemalta ajoimme sinistä linjaa Tšiang Kai-šekin muistohallille. Sinikattoiseen uusklassiseen halliin johtaa 89 porrasta. Sisällä on hänen 6,3 metrin korkuinen pronssipatsaansa. Hallissa tapahtuu juhlallinen vahdinvaihto tasatunnein.
Alueella on myös kaksi muuta rakennusta, Kansallisteatteri ja Kansallinen konserttisali, jonka teehuone tarjoaa tunnettua taiwanilaista kuplateetä (eli palleroteetä/helmiteetä). Sen valmistamiseen käytetään mustaa teetä ja maitotiivistettä johon lisätään maniokista valmistettuja palleroita eli tapiokahelmiä. Meistä ei kuitenkaan tullut sen ystäviä.
Kävelimme Presidentinpalatsin kautta 2-28 Peace Memorial Parkiin. Se on omistettu Kuomintangin julmasti vuonna 1947 tukahduttaman kansannousun tuhansille uhreille. Jatkoimme kävelykierrostamme parlamenttirakennuksen eli Legislative Yuanin (entinen tyttökoulu) sivuitse aina hotellillemme saakka.
Explore Xinyi. Xinyi on Taipein kaupallinen ja kaupunkihallinnon alue. Siellä sijaitsevat Taipein korkeimmat pilvenpiirtäjät, huippuna 508 metriä korkea Taipei 101 -näköalatorni, joka valmistuessaan vuonna 2004 oli maailman korkein rakennus. Sen 89. kerrokseen vievät hissit ovat maailman toiseksi nopeimmat.
Matkasimme lähimmältä metroasemaltamme Zhongshanilta punaista linjaa Taipei 101:n metroasemalle. Nousimme pikahissillä, jonka koneiston on toimittanut suomalainen Kone, 89. kerroksen näköalatasanteelle (Indoor Observatory). Sieltä pääsi nousemaan vielä pari kerrosta ulkotasanteelle (Outdoor Observatory). Ilma oli hieman usvainen, mutta näkymää riitti silti tarpeeksi. Tornin 106 kerroksesta 101 on maan päällä, mistä tornin nimikin tulee.
Taipein kaupungintalon sivuitse kävelimme Kansalliselle tohtori Sun Yat-senin muistohallille, joka valmistui vuonna 1972. Sun Yat-sen eli Sun Zhongshan oli Kuomintang-puolueen perustaja ja Kiinan tasavallan ensimmäinen presidentti. Häntä pidetään vallankumoussankarina sekä Kiinassa että Taiwanissa, sillä hän johti puoluetta ennen sen hajoamista. Taiwanissa hänen tittelinsä on Maan isä. Hallin keskeisin kohde on Sun Yat-senin pronssinen patsas. Hallissa on hänen elämäänsä kuvaava pieni museo ja yläkerrassa näyttelytiloja. Käydessämme siellä oli näyttely “Weaving of Mellow Dreams-Arts Exhibition by Professor Shu-Meei Chang”The Eternal Pursuit of Spiritual Beauty. Sun Yat-sen Memorial Hallin metroasemalta palasimme sinistä linjaa päärautatieasemalle.
Explore Shilin. National Palace Museum on yksi Taipein mielenkiintoisimmista kohteista. Se oli myös ainoa Taipein kohteistamme, joka ei ole metroverkon varrella. Sinne on kuitenkin bussiyhteys punaisen linjan Shilininja Jiantanin metroasemilta. Bussipysäkin löytyminen Shilinin asemalta oli hieman haasteellista mutta onnistui paikallisten avustuksella.
National Palace Museum sisältää yhden maailman suurimmista kokoelmista muinaisia kiinalaisia esineitä, kalligrafiaa, maalauksia ja posliinia, jotka Taiwanille paenneet Kuomintangin joukot ottivat mukaansa Pekingin Kielletystä kaupungista. Esineitä on kaikkiaan kolmessa kerroksessa.
Museolta palasimme bussilla R30 metroradan varteen, jossa Shilinin yömarkkinat juuri avautuivat. Nämä Taipein suurimmat ja vilkkaimmat yömarkkinat vetävät puoleensa sekä turisteja että paikallisia. Vanhan Shilin Market -rakennuksen pääkerroksessa on myynnissä kaikkea mitä yleensä markkinoilta voi löytää. Alakerran Food Market taas on täynnä ravintoloita ja ruokakojuja. Illallisen jälkeen palasimme Jiantanin metroasemalta lähiasemallemme.
Explore Ximending & Wanhua. Wanhua on Taipein vanhin kaupunginosa, joka tunnetaan temppeleistä ja muista vanhoista rakennuksista. Viimeinen Taipein kaupunkiretkemme alkoi sinisellä metrolinjalla päärautatieasemalta Longshan Templen asemalle. Bangka Longshanin temppeli on Fujianista kotoisin olevien han-kiinalaisten vuonna 1738 perustama temppeli. Nykyään se on yksi kaupungin tärkeimmistä uskonnollisista kohteista ja hyvä paikka tutustua sekä Taiwanin elävään kansanuskoon että ainutlaatuiseen temppelitaiteeseen ja -arkkitehtuuriin.
Temppelin lähellä oleva Bopiliao on yksi Wanhuan parhaiten säilyneistä historiallisista osista, jonka arkkitehtuuri on sekä Qing-dynastian että varhaisen japanilaiskauden ajalta. Alue on restauroitu ja Bopiliao Historic Block –nimisenä se tarjoaa tiloja taidegallerioille ja muille kulttuuritapahtumille. Tutustuimme nuorten taide- ja muotoilualan opiskelijoiden näyttelyyn.
Edellisistä kohteista hieman pohjoiseen on toinen merkittävä temppeli, taolainen Bangka Qingshan vuodelta1787. Temppelillä ei ollut mitään englanninkielistä tekstiä, mutta pian luoksemme tuli henkilö, joka näppäili kännykkäkääntäjään tietoa kolmikerroksisesta temppelistä.
Wanhuan eteläosasta kävelimme sen koillisosassa sijaitsevaan Ximendingiin, joka on Taiwanin muodin, alakulttuurin ja japanilaisen kulttuurin kehto. Ximendingissä on lukuisia klubeja ja pubeja ja sen keskusaukiolla oli nytkin monenlaista markkinaa. Aukiolla sijaitseva, vuonna 1908 valmistunut Red House oli Taipein ensimmäinen kauppahalli. Nykyään se on monitoiminen kulttuurikeskus, jonka yläkerran teatterissa esitetään säännöllisesti live-esityksiä. Maanpinnan tasolla on pieni kahvila ja lahjatavarakauppa. Rakennuksen takaosassa on Creative Boutique, kahdessa kerroksessa käsityö- ja designkojuja.
Taipeita kutsutaan Aasian kahvipääkaupungiksi. Kierroksemme päätteeksi poikkesimmekin Fong Da Coffeen, joka on yksi Taipein alkuperäisistä kahviloista vuodelta 1956. Kahvihetken jälkeen palasimme Ximenin metroasemalta vihreää linjaa Zhongshaniin.
Viiden Taipein päivän lisäksi teimme kolme retkeä muualle Taiwaniin, luotijunalla entiseen pääkaupunkiin Tainaniin, Tarokon kansallispuistoon ja New Taipei Cityn vähemmän urbaaneille kohteille.
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA
HTTPS://SAKUVA.KUVAT.FI/
KUVIA 147 (enemmän tai vähemmän itsenäisestä) MAASTA https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/ Luettelo linkkeineen maista , joista kuvia ja juttuja https://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/ Kuvasivu https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/ kuvia maista ja matkoilta SAKUVAMATKOJA MAAILMALLA - aiempia matkakuvauksia https://sakuva.kuvat.fi/blog/ SNmatkakuvaajan matkailuhistoriaa: https://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/ https://sakuva.kuvat.fi/snmatkakuvaaja+2000/ SNmatkakuvaaja – blogipostauksia vuodesta 2015: https://sakuva.wordpress.com/ Blogin takana SNmatkakuvaaja & SVmatkakumppani https://sakuva.wordpress.com/about/ OBJEKTIIVISSA MAAILMA – blogipostauksia aiemmista matkoista https://sakuvat.blogspot.com/ KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi): https://sakuva.blogspot.fi/ MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA: https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/SNmatkakuvaraportteja.pdf/ UNESCOn maailmanperintökohteet ja kuvia niistä: https://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/ https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/ SNmatkakuvaaja Facebookissa: https://www.facebook.com/snmatkakuvaaja/?ref=aymt_homepage_panel @sakuva Twitterissä: https://twitter.com/sakuva sakuvat Instagramissa: https://www.instagram.com/sakuvat/ sakuvat Pinterestissä: https://fi.pinterest.com/sakuvat/ SNmatkakuvaaja Blogit.fi:ssä https://www.blogit.fi/snmatkakuvaaja SNmatkakuvaaja Bloglovin´ssa https://www.bloglovin.com/blogs/snmatkakuvaaja-14136011 sakuva Trip Advisorissa https://www.tripadvisor.com/Profile/sakuva sakuva Nomadmaniassa https://nomadmania.com/profile/7047 Most Traveled People / Sakari Niemi https://mtp.travel/users/13772
Tässä olikin paljon itselleni uutta faktatietoa. Luulin, että Taiwanissa käytännössä kaikki haluaisivat muodostaa itsenäisen tasavallan. Taiwan olisi kiinnostava vierailukohde, kuten olisi kyllä Kiinakin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Näyttää Taiwankin olevan yhtä kahtiajakautunut kuin monet muutkin viime aikoina esillä olleet maat. Tuskin kuitenkaan kummankaan osapuolen tavoite, itsenäinen Taiwan tai Taiwanin johdolla yhdistyvä Kiina toteutuvat ainakaan lähitulevaisuudessa.
TykkääTykkää