KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA / HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
Matkan kuvat: ESPANJA 2019 / Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT / SNmatkakuvaajan biografia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA
Espanja vetää yhä enemmän suomalaisia puoleensa. Niin Andalusiassa kuin Alicanten provinssissakin on jo isoja suomalaisyhteisöjä. Broidikin osti Alicanten Torreviejasta asunnon, joka oli tukikohtamme vajaan parin viikon matkallamme viime helmikuussa (2019).
Suoria lentoja Suomesta Alicanteen tekevät sekä Finnair että Norwegian. Me lensimme Finnairin pluspalkintopisteillä ja vuokrasimme lentokentältä auton koko ajaksi. Sillä tutustuimme sekä lähialueeseen, että teimme roadtripin Murcian itsehallintoalueelle ja itäiseen Andalusiaan.
Provinssipääkaupunki Alacant/Alicante
Alicanten provinssi kuuluu Valencian itsehallintoalueeseen, jonka pääkieli on katalaani. Niinpä Alicanten virallinen ensimmäinen nimi on vähemmän käytetty Alacant. Edellisestä käynnistäni kaupungissa oli kulunut jo lähes kaksi vuosikymmentä, joten sen päivittäminen oli paikallaan.
Alicanten näkyvin maamerkki ja päänähtävyys on korkealla kukkulalla sijaitseva Pyhän Barbaran linna. Nykyään sinne pääsee hissillä, joten jalkoja voi säästää vaelteluun Benacantilin kukkulalla. Maurit rakensivat paikan ensimmäisen linnoituksen 800-luvulla, mutta nykyinen linna tehtiin 1500-1700-luvuilla. Se on yksi Espanjan suurimmista linnoituksista. Linnan vanhin osa on vartiotorni La Torreta, jonka rakentamiseen on käytetty vanhan maurilaislinnan kiviä. Alueella on viehättäviä aukioita ja sieltä on upeat näkymät kaupunkiin.
Benacantilin kukkulan lisäksi vaeltelimme El Barrion vanhan kaupungin idyllisillä kaduilla ja rantaa seuraavan La Explanada de Españan palmujen reunustamalla mosaiikkikadulla. Kävelykatu johtaa Playa del Postiguetin uimarannalle ja linnoituksen hissille. Kaupungintalo vanhassa kaupungissa on Alicanten upein barokkirakennus.
Palmumetsien Elx/Elche
Elx, espanjankieliseltä nimeltään Elche, sijaitsee Alicanten metropolialueella ja siellä sijaitsee sen kansainvälinen lentokenttä. Kaupunki tunnetaan ennen kaikkea Euroopan suurimmista palmumetsistään, jotka lisättiin UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 2000. Foinikialaiset istuttivat ne jo 600-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Tunnetuin näistä on Hort del Cura eli Papinpuisto satoine taatelipalmuineen. Siellä on myös palmuja eri puolilta maailmaa. Tunnetuin on kaksisataavuotias seitsenhaarainen Keisarillinen palmu, joka nimettiin Itävallan keisarinna Elisabetin eli Sissin käynnin kunniaksi vuonna 1894.
Puistossa on myös kaktuksia ja monia värikkäitä kukkia ja sen lammella viihtyivät niin riikinkukot kuin mandariinisorsatkin. Puiston myymälästä saa matkamuistoja ja virvoitusjuomia sekä siemeniä ja taimia.
Puiston monista veistoksista vaikuttavin on Eusebi Semperen Baabelin torni. Kävijöitä kiinnostaa myös kopio alueelta yli 2000 vuotta sitten löydetystä iberialaisveistoksesta, Elchen neito, jonka alkuperästä on monenlaisia arvailuja. Alkuperäinen patsas on Madridin kansallismuseossa.
Pysähdyimme Elchessä jo lentokentältä lähdettyämme tutustuen kaupungin keskustaan ja joihinkin palmumetsiin, mutta kävimme myöhemmin erikseen Hort del Curan puistossa.
”Kotikaupunkimme” Torrevieja
Torrevieja on lomakaupunki Costa Blancalla. Kaupungissa on hienoja hiekkarantoja sekä keskustassa että sieltä molempiin suuntiin sekä viehättävä rantabulevardi. Espanjalaisten lisäksi kaupungissa asuu suuria väestöryhmiä muista Euroopan maista. Suomalaisia siellä asuu lähes 500. Nykyään kaupungissa onkin saatavana monia palveluja myös suomeksi. Torreviejalla on lisäksi suomenkieliset nettisivut torrevieja.fi.
Rannikolla on aikoinaan ollut vartiotornien ketju. Rantaa koilliseen ajettaessa tullaan ensin Torro del Morolle, joka on antanut kaupungille nimen (Torrevieja tarkoittaa vanhaa tornia). Nykyinen torni ei ole alkuperäinen mutta kai hyvä kopio siitä. Karttoihin se on merkitty näköalapaikkana, mutta kuvaamaan pääsi vain terassille tornin oven ollessa lukittu.
Seuraava torni on alkuperäisenä säilynyt Torre de la Mata La Matan kaupunginosassa, jolla on oma kaupungintalokin. Sen Playa de La Mata on valtavan pitkä uimaranta, jolla ei kuitenkaan helmikuussa ollut tungosta.
Torreviejan pohjoispuolella on kaksi suolalaguunia, jotka yhdessä muodostavat luonnonpuiston Parque Natural de las Lagunas de La Mata y Torrevieja. La Matan laguunissa näkee flamingoja, haikaroita ja muita vesilintuja ja Torreviejan laguuni on keskittynyt suolateollisuuteen ja sen historiaan.
Torreviejasta on lyhyt matka Murcian itsehallintoalueen samannimiseen pääkaupunkiin, joka oli viiden päivän roadtripimme ensimmäinen kohde. Reittimme kulki Alicanten sitrushedelmälehtojen halki. Niillä on tärkeä merkitys koko Valencian itsehallintoalueen maataloudelle.
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
KUVIA JA KIRJOITUKSIA 144 (SAKUVA)MAASTA
(luettelo & linkit, kuvia maittain 2011 asti ja kuvia matkoittain 2011 alkaen):
http://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/
sakuva-blogi OBJEKTIIVISSA MAAILMA – aiempia matkakuvauksia
SNMATKAKUVAAJA – BLOGIPOSTAUKSIA VUODESTA 2015:
https://sakuva.wordpress.com/
OBJEKTIIVISSA MAAILMA (AIEMPIA MATKAJUTTUJA):
HTTP://SAKUVA.SIMPLESITE.COM/
HTTP://WWW.123KOTISIVU.FI/SAKUVIA SLADESHOW
MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA:
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/KUVAT/SNMATKAKUVARAPORTTEJA.PDF/
UNESCO:N MAAILMANPERINTÖKOHTEET JA KUVIA NIISTÄ:
http://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/
SNMATKAKUVAAJA FACEBOOKISSA:
HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/SNMATKAKUVAAJA/?REF=AYMT_HOMEPAGE_PANEL
@sakuva TWITTERISSÄ
https://twitter.com/sakuva
SNMATKAKUVAAJAN MATKAILUHISTORIAA:
http://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/
KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi):
http://sakuva.blogspot.fi/
SNmatkakuvaaja Blogit.fi:ssä
https://www.blogit.fi/snmatkakuvaaja
SNmatkakuvaaja Bloglovin´ssa
https://www.bloglovin.com/blogs/snmatkakuvaaja-14136011
sakuva Nomadmaniassa
https://nomadmania.com/profile/7047
Most Traveled People / Sakari Niemi
https://mtp.travel/me
2 kommenttia artikkeliin ”ALICANTEN KOLME KAUPUNKIA ESPANJAN COSTA BLANCALLA”