KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA / HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
Edellinen postaus: BEIRUT – LÄHI-IDÄN SYKKIVÄ METROPOLI / Libanonin kuvat: LIBANON 2019 / Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT / SNmatkakuvaajan biografia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA
Libanonin matkamme seitsemästä perilläolopäivästä viitenä teimme Beirutista Lebanon Trips and Toursin organisoimat yksityisretket eri puolille maata. Ensimmäinen matka suuntautui lähes sata kilometriä pääkaupungista etelään lähelle Israelin vastaista rajaa. Sen kohteina olivat foinikialaisten muinoin tärkeät kaupungit Tyros (Tyyros/Tyre/Sour) ja Sidon (Siidon/Sayda/Saida). Näiden pääkohteiden lisäksi poikkesimme Maghdouchen pyhiinvaelluspaikalla. Retki löytyy matkatoimiston sivulta nimellä Sidon, Tyre, and Maghdouche Tour.
Ikää Tyroksella on lähes viisituhatta vuotta (2750 eaa) ja ensimmäiset maininnat siitä ovat 3500 vuoden takaa. Merten kuningattareksi kutsuttu Tyros oli aikoinaan Foinikian suurin ja menestyksekkäin kaupunki, jonka kauppiaat perustivat siirtokuntia, mm. Karthagon (814 eaa) Pohjois-Afrikan rannikolle. Tyroksessa keksittiin purppuran valmistus purppurakotiloista jo 1500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tyros on myös kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvän ja maanosallemme nimen antaneen Europen (Roomassa Europan) synnyinpaikka.
Monet antiikin ajan suurvallat hyökkäsivät kuitenkin Tyrokseen, minkä seurauksena sitä ovat isännöineet egyptiläiset, assyrialaiset, babylonialaiset, kreikkalaiset, persialaiset, roomalaiset, bysanttilaiset, arabit, ristiretkeläiset, mamelukit ja ottomaanit. Ei siis ole ihme, ettei alkuperäisestä foinikialaiskaupungista ole paljoakaan jäljellä.
Nyky-Tyros on Libanonin neljänneksi suurin kaupunki Etelä-Libanonin hallintoalueella. Šiiaenemmistöinen Etelä-Libanon on Hizbollahin vahvaa tukialuetta, minkä huomaa kaikkialla liehuvista keltapohjaisista lipuista. Kaupungissa on YK:n UNIFIL-joukkojen päämaja, mikä näkyy katukuvassa ja maanteillä.
Tyroksessa on kaksi arkeologista aluetta roomalaisajalta. Al-Bassin alue sijaitsee antiikin Tyroksen alkuperäisellä paikalla. Sisäänkäynniltä alkava hyvin säilynyt roomalainen tie johtaa nekropolin sarkofagien sivuitse 29 metriä korkean riemukaaren alta akveduktille.
Tyroksen päänähtävyys on kuitenkin Rooman valtakunnan toiseksi suurin ja parhaiten säilynyt hippodromi. Juuri sen ansiosta Tyros lisättiin vuonna 1984 UNESCOn maailmanperintölistalle.
Tyroksen toinen arkeologinen alue on Al-Mina upealla paikalla meren rannalla. Se oli alunperin saari, mutta Aleksanteri Suuri yhdisti sen kannaksella mantereeseen. Sen sisäänkäynniltä lähtee suurten pylväiden reunustama mosaiikkitie kohti merta ja satamaa. Reitin varrella ovat ison roomalaisen kylpylän ja suorakulmaisen areenan rauniot sekä vanhoja vesisäiliöitä.
40 kilometriä Tyroksesta pohjoiseen on toinen merkittävä entinen foinikialaiskaupunki, Sidon, joka on ollut asuttu vuodesta 4000 eaa. Sekin oli Tyroksen tavoin rikas ja kukoistava kaupunki, jolla oli läheiset suhteet Egyptiin. Jälkiä sen rikkaasta historiasta on nähtävillä eri puolilla kaupunkia. Historiansa aikana se on saanut kokea samat valloittajat kuin Tyroskin. Nyky-Sidon on Libanonin kolmanneksi suurin kaupunki ja Etelä-Libanonin hallintoalueen pääkaupunki.
Sidonin näkyvin maamerkki on ristiretkeläisten Merilinnoitus lähellä satamaa. Se sijaitsee saarella entisen foinikialaisen temppelin paikalla. Saari on yhdistetty mantereeseen kapealla kannaksella.
Sidonin souk on Tripolin ohella Libanonin parhaiten alkuperäisenä säilynyt basaarialue. Siellä on muutamia hienoja rakennuksia, ennen kaikkea Khan Al Franjin palatsi, jonka yläkerta siellä käydessämme oli tilaisuuden vuoksi suljettu. Sidon on kuulunut vuodesta 1996 alkaen UNESCOn maailmanperinnön ehdokaslistalle.
Tyroksen ja Sidonin välissä poikkesimme Maghdouchen kylässä muutama kilometri ennen Sidonia. Sitrushedelmäviljelyksistäkin tunnettu kylä on kuuluisa 28 metriä korkean tornin huipulla olevasta 8,5 metriä korkeasta Mantaran madonna -patsaasta. Vuonna 1721 sattumalta löydetyn luolan uskotaan olleen paikan, jossa Neitsyt Maria odotteli poikaansa tämän saarnatessa Sidonissa. Muistomerkki ja katedraali rakennettiin luolan yläpuolelle vuonna 1963. Muistomerkin ympäristöön on tehty Pyhä tie, jolla on 12 asemaa veistoksineen.
Maghdouchen kukkulalta ja tornista on upea näköala Sidonin kaupunkiin ja muualle ympäristöön.
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
KUVIA JA KIRJOITUKSIA 144 (SAKUVA)MAASTA
(luettelo & linkit, kuvia maittain 2011 asti ja kuvia matkoittain 2011 alkaen):
http://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/
sakuva-blogi OBJEKTIIVISSA MAAILMA – aiempia matkakuvauksia
SNMATKAKUVAAJA – BLOGIPOSTAUKSIA VUODESTA 2015:
https://sakuva.wordpress.com/
OBJEKTIIVISSA MAAILMA (AIEMPIA MATKAJUTTUJA):
HTTP://SAKUVA.SIMPLESITE.COM/
HTTP://WWW.123KOTISIVU.FI/SAKUVIA SLADESHOW
MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA:
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/KUVAT/SNMATKAKUVARAPORTTEJA.PDF/
UNESCO:N MAAILMANPERINTÖKOHTEET JA KUVIA NIISTÄ:
http://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/
SNMATKAKUVAAJA FACEBOOKISSA:
HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/SNMATKAKUVAAJA/?REF=AYMT_HOMEPAGE_PANEL
@sakuva TWITTERISSÄ
https://twitter.com/sakuva
SNMATKAKUVAAJAN MATKAILUHISTORIAA:
http://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/
KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi):
http://sakuva.blogspot.fi/
SNmatkakuvaaja Blogit.fi:ssä
https://www.blogit.fi/snmatkakuvaaja
SNmatkakuvaaja Bloglovin´ssa
https://www.bloglovin.com/blogs/snmatkakuvaaja-14136011
sakuva Trip Advisorissa
https://www.tripadvisor.com/Profile/sakuva
sakuva Nomadmaniassa
https://nomadmania.com/profile/7047
Most Traveled People / Sakari Niemi
https://mtp.travel/me
4 kommenttia artikkeliin ”ETELÄ-LIBANONIN FOINIKIALAISKAUPUNGIT TYROS JA SIDON”