KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA / HTTPS://SAKUVA.KUVAT.FI/ Matkan kuvat: TRANS-SIPERIA 2014 / Muita Venäjän kuvia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA/VENÄJÄ / VENÄJÄN METROPOLIT 2012 / UDMURTIA 2012 / MARI EL via PIETARI & KAZAN 2013 / JEKATERINBURG 2013 / KARJALA-SOLOVETSK 2014 / BRITANNIA via VENÄJÄ 2015 / MURMANSK & LAPPI 2015 / SOTŠI & ABHASIA 2015 Edellinen postaus: TRANS-SIPERIAN RATAA TYYNENMEREN RANTAMILLE 2014 – ALUKSI MOSKOVAAN JA BAIKALILLE / SNmatkakuvaajan muita Venäjä- postauksia: VIA VENÄJÄ 2015 / MURMANSKISTA STRUVEN KETJULLE 2015 / SUUR-SOTŠI TÄNÄÄN 2015 / sakuva.simplesite: UDMURTIA ja VENÄJÄN METROPOLIT 2012 / SNmatkakuvaraportteja pdf-muodossa: Automatka Mustallemerelle kolmen neuvostotasavallan teitä pitkin 1988 / 25 VUOTTA NEUVOSTOLIITON HAJOAMISESTA - 50 VUOTTA EKASTA NEUVOSTOMATKASTA 2016 Kuvia 146 maasta: OBJEKTIIVISSA MAAILMA / Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT / SNmatkakuvaajan biografia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA /
Parin päivän pysähdys Baikalin rannalla Listvyankassa ja Irkutskin oblastipääkaupungissa katkaisi Moskovasta alkaneen Trans-Siperian junamatkamme runsaan viiden tuhannen ratakilometrin jälkeen. Juna lähti toisena Baikalin päivänä vasta illalla, joten ehdimme vielä hyvin tutustumaan Irkutskin kaupunkiin.
Itä-Siperian pääkaupunki Irkutsk
Runsaan puolen miljoonan asukkaan Irkutsk on Irkutskin oblastin pääkaupunki ja usein sitä kutsutaan koko itäisen Siperian pääkaupungiksi. Se sijaitsee Angarajoen ja sen sivujoen Irkutin yhtymäkohdassa 70 kilometrin päässä Baikaljärvestä. Ivan Pohabov perusti Irkutskin vuonna 1661 kasakkalinnoitukseksi, joka sai kaupunkioikeudet vuonna1686.
Ravintola Rivberassa (kuva) nautitun lounaan jälkeen aloimme Irkutskiin tutustumisen dekabristi Volkonskin kotimuseosta. Sergei Volkonski oli venäläinen kenraali, joka osallistui vuonna 1825 liberaalien upseerien Nikolai I:n valtaistuimelle nousua vastustaneeseen dekabristikapinaan vuonna 1825. Kapinan kukistuttua Volkonski karkotettiin Siperiaan, jossa hän asettautui (Siperian prinsessaksi kutsutun) vaimonsa Maria Volkonskajan kanssa Irkutskiin. Heidän nyt museona oleva kotinsa oli vuosikymmenten ajan Irkutskin kulttuurielämän keskus. Aleksanteri II:n noustua valtaan 1856 Volkonski armahdettiin ja hän palasi Eurooppaan. Sergei Volkonskin muistelmat julkaistiin vuonna 1902.
Kaupunkikierroksella kävimme toisen maailmansodan uhrien muistolle omistetussa puistossa (Memorial’nyy Park), jossa kukkaseppeleiden ympäröimänä paloi ikuinen tuli. Puisto sijaitsee kaupunkia halkovan Jenisein sivujoen ja Baikalin laskujoen Angaran (kuva) rannalla.
Irkutskin monien kirkkojen ulkokuvausten jälkeen tutustuimme Loppiaisen katedraaliin (Sobor Bogoyavlensky/Cathedral of The Epiphany) myös sisältä. Alkuperäinen puinen katedraali rakennettiin vuonna 1693 kaupungin sydämeen. Se kuitenkin paloi vuonna 1716 ja nykyinen kivikirkko valmistui sen paikalle vuonna 1729. Klassinen kirkontorni lisättiin vuonna 1815. Kirkko poikkeaa koristeellisuutensa vuoksi kaupungin muista kirkoista. Usein sitä verrataankin piparkakkutaloon. Sen naapurissa on 1706-10 rakennettu Vapahtajamme Spasskajan kirkko (Khram Vo Imya Spasa Nerukotvornogo Obraza/The Spasskaya Church of Our Saviour) (kuva).
Kaupunkireittimme kulki monien keskeisten rakennusten kautta museoista (kuva) ja teattereista (kuva) yliopiston kampukselle (kuva) ja kaupungin (kuva) ja oblastin hallintorakennuksille sekä monille muistomerkeille keisarista (kuva) Leniniin (kuva). Emme kuitenkaan ehtineet poiketa sisätiloissa ennen illallisravintolaa ja rautatieasemaa (kuva).
Trans-Siperian radalla Irkutskista Vladivostokiin
Aamuyöstä Irkutskista lähtömme jälkeen pysähdyimme Burjatian tasavallan pääkaupungissa Ulan-Udessa. Tasavallan alkuperäiskansan burjaattien osuus on nykyään alle 30% väestöstä. Heidän pääuskontonsa on buddhalaisuus. Burjaattien kulttuuriin tutustuimme jo edellispäivänä Irkutskin oblastissa (edellisessä postauksessa). Kaksi kolmasosaa Burjatian tasavallan asukkaista on venäläisiä ja ainoa näkemämme temppeli olikin venäläisortodoksinen kirkko. Ulan-Udesta haarautuu Ulan Batorin kautta Pekingiin vievä Trans-Mongolian rata.
Aamu valkeni Taka-Baikalian kraissa (aluepiiri). Taka-Baikaliaa kutsutaan myös Dauriaksi, jolla nimellä sen maisemat valittiin vuonna 2017 UNESCOn maailmanperintölistalle yhdessä Mongolian kanssa. Ensimmäinen pysähdyksemme Taka-Baikaliassa oli Hilokin asemalla. Rata seurasi Hilok-joen (kuva) rantaa kylämaisemien vilistäessä ohitsemme. Tällä rataosuudella lippumme hintaan kuului myös lounas junan ravintolavaunussa.
Taka-Baikalian pääkaupunki on Ingodajoen ja sen lisäjoen Tšitan yhtymäkohdassa sijaitseva runsaan 300 000 asukkaan Tšita, jonka venäläiset perustivat vuonna 1653. Vajaan puolentunnin pysähdyksellämme ehdimme käymään myös asema-aukiolla, jonka toisella laidalla on upea Kazanin Jumalan äidin katedraali. Tšitasta haarautuu Kiinaan johtava Trans-Mantsurian rata.
Radanvarsi Tšitasta itään oli hyvin asuttua kylien vaihtuessa toisiin. Ingoda-joen (kuva) vartta seuraten savuimme Karymskojeen, jossa parituntisen junamatkan jälkeen pääsimme taas jaloittelemaan.
Itäänpäin jatkettaessa kylät vähenivät ja junan ikkunoista sai seurata Daurian maailmanperintömaisemia. Viimeinen puolentunnin Taka-Baikalian pysähdyksemme oli Tšernyševsk-Zabajkalskin asemalla.
Yöllä saavuimme Amurin oblastiin (eli Amurskajaan)ja samalla Siperian federaatiopiiristä koko itäisimmän Venäjän käsittävään Kaukoidän federaatiopiiriin. Matkamme neljä viimeistä aluetta käsittää sen eteläkärjen. Federaatiopiirit eivät ole itsehallinnollisia yksiköitä, vaan keskushallinnon tapa organisoida toimintaansa valtakunnan eri osissa.
Amurin oblastissa edettiinkin koko päivä. Luonto- ja kylämaisemat olivat hyvin samanlaisia kuin Taka-Baikaliassakin. Amurin sivujoen Oldoin rantoja seuraten saavuimme ensimmäiselle asemallemme Shimanovskajaan. Lyhyen pysähdyksen jälkeen jatkoimme lähinnä Bolšoi Never -jokea (kuva) seuraten Magdagachiin, jossa junamme piti vartin tauon. Tygdan, Shimanovskayan ja Svobodnyn pikkustoppien ja Amurin sivujoen Zejan (kuva) ylityksen jälkeen tulimme oblastin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Belogorskiin. Puolentunnin pysähdyksellä ehdimme käymään kaupungilla ja mm. supermarketissa täydentämässä eväsvarastoamme.
Vaihdoimme yöllä taas aluetta, kun saavuimme Juutalaisten autonomiselle alueelle. Sen asema Venäjän paikallishallinnon kartalla on erikoinen, sillä se on samalla oma oblastinsa ja osa Habarovskin kraita eli aluepiiriä. Neuvostoliiton hallitus julisti alueen juutalaisten kansalliseksi alueeksi 1928. Se oli tarkoitettu Neuvostoliiton juutalaisille, vaikka juutalaisilla ei ollut minkäänlaista historiallista yhteyttä alueeseen. Piirikunnasta tuli autonominen alue vuonna 1934. Alueen nimestä huolimatta vain pieni osa (1,22 %) väestöstä on juutalaisia. Suurin osa alueen juutalaisista on muuttanut Israeliin.
Trans-Siperian rata kulkee noin 350 kilometrin matkan Juutalaisten autonomisen alueen läpi pysähtyen sen molemmissa kaupungeissa Oblutšjessa ja pääkaupunki Birobidžanissa, jossa katse kiinnittyi asemarakennuksen katolla olevaan nimikylttiin. Teksti oli sekä kyrillisin kirjaimin että hepreaksi. Juutalaisten autonominen alue päättyy idässä Amurjokeen, joka on sen raja muuhun Habarovskin kraihin.
Amur on maailman kymmenenneksi pisin joki, jonka pituus sivujokineen on 4 440 kilometriä. Lähes 2 000 kilometrin matkalta se on Venäjän ja Kiinan rajajoki.
Heti Amurin ylitettyämme tulimme krain nykyään 600 000 asukkaan pääkaupunkiin Habarovskiin. Se perustettiin vuonna 1858 Venäjän Kaukoidän toimintojen keskuspaikaksi ja sotilaalliseksi tukikohdaksi. Pysähdys asemalla oli puolituntia, joten ehdimme käymään myös kaupungilla.
Pysähdyimme Habarovskin kraissa vielä Vjazemskajan asemalla, jossa poliisi neuvoi meitä kuvaamaan aseman takana olevaa muistomerkkiä, sekä lyhyesti Bikinissä ennen Primorskin kraita (piirikuntaa). Tässä Venäjän Kaukoidän kaakkoiskulmassa sijaitsevassa osassa junamme pysähtyi Lutšegorskissa, Dalneretšenskissa, Spassk-Dalnissa, Mutšnajassa, Sibirtsevossa, Ussurijskissa ja Ugolnajassa ennen Amurinlahden rannalla sijaitsevaa Primorskin pääkaupunkia ja junamatkamme päätepistettä Vladivostokia.
Matkamme päätepiste Vladivostok
600 000 asukkaan Vladivostok on Venäjän Tyynenmeren laivaston (kuva) kotisatama. Vladivostok sijaitsee entisellä Itä-Mantšurian alueella, joka kuului aikaisemmin Kiinalle mutta joka liitettiin Venäjän alueisiin vuonna 1860. Silloin paikalle perustettiin sotilastukikohta ja pari vuotta myöhemmin satama. 1880-luvulla siitä tuli merkittävä vientisatama, ja kaupungin merkitys kasvoi. Vuonna 1932 Vladivostokista tuli Neuvostoliiton Tyynenmeren laivaston päätukikohta. Kaupunki oli ulkomaalaisilta suljettu vuosina 1930–1970 ja sen jälkeenkin sinne pääsi vain erityisluvalla. Kielto poistettiin 1992, minkä jälkeen siitä tuli turistien suosiman Trans-Siperian radan päätepiste. Majoituimme pariksi seuraavaksi yöksi hotelli Azimut Amursky Zaliviin (kuva) Tyynenmeren rannalle.
Vladivostokin rautatieaseman peruskiven muuraus tapahtui 2. marraskuuta 1893 tulevan keisari Nikolai II:n läsnäollessa. Vuosikymmenten kuluessa aseman ulkonäkö on vaihdellut suuresti. Vuosien 1994-96 restauroinnissa sen ulkoasu palautettiin alkuperäisen rakennuksen kaltaiseksi. Ratapihalla on Trans-Siperian radan päätepisteen muistomerkki, joka kertoo, että Moskovasta tänne on matkattu kiskoilla 9 288 kilometriä. Asemalla oleva vanha höyryveturi näytti olleen turistien leikkipaikka (kuva).
Vladivostokin historiasta johtuen sen päänähtävyydet ovat sotilaallisia. Kävimme toisen maailmansodan aikaisen S-56 –sukellusveneen museossa sekä Vladivostokin linnoitusmuseossa. Se rakennettiin vuosina 1889-1918, joiden välissä käyty Venäjän-Japanin sota vaikutti linnoituksen rakenteiden vahvistamiseen. Linnoitus avattiin museona vuonna 1996.
Moskovan tavoin myös Vladivostokin keskustan suosittu kävelykatu tunnetaan nimellä Arbat (viralliselta nimeltään ulitsa Fokina). Kaupunkikierroksella kävimme keskustan lisäksi myös Egersheldin niemellä, jonka kärjessä on majakka sekä näköalapaikalla, josta sumun vuoksi ei tosin ollut näköalaa. Sama näkymättömyys koski myös vuonna 2012 valmistunutta maailman pisintä vinoköysisiltaa, jota ajoimme Russkin saarelle Kaukoidän federaatioyliopiston uudelle kampukselle.
Vuonna 2012 Vladivostok isännöi Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestö APECin 24. huippukokousta. APEC-maiden johtajat tapasivat Russkin saarella Vladivostokin rannikon edustalla. Huippukokousta valmisteltaessa rakennettiin kaksi jättimäistä vinoköysisiltaa, Zolotoy Rog -silta lahden yli kaupungin keskustaan ja Russky-saaren silta (kuva) mantereelta saarelle. Kaukoidän federaatioyliopiston uusi kampus valmistui Russkin saarelle samana vuonna.
Vladivostokissa on kaupungin hallintorakennusten lisäksi myös Primorskin krain (aluepiirin) hallintorakennus Valkoinen talo (kuva) sekä useita muistomerkkejä, joista massiivisimmat lienevät Keskusaukiolla sijaitseva Neuvostosotilaiden muistomerkki (kuva) ja asema-aukiolla oleva Leninin patsas (kuva).
Parin Vladivostokin yön jälkeen palasimme Aeroflotin siivin (kuva) Moskovan kautta Helsinkiin. Jälkimmäisen lennon tosin operoi Finnair (kuva).
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA
HTTPS://SAKUVA.KUVAT.FI/
KUVIA 146 MAASTA
https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/
Luettelo linkkeineen maista , joista kuvia ja juttuja
https://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/
Kuvasivu
https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/ kuvia maista ja matkoilta
SAKUVA-BLOGI – OBJEKTIIVISSA MAAILMA – aiempia matkakuvauksia
https://sakuva.kuvat.fi/blog/
SNMATKAKUVAAJAN MATKAILUHISTORIAA:
https://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/
SNMATKAKUVAAJA – BLOGIPOSTAUKSIA VUODESTA 2015:
https://sakuva.wordpress.com/
KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi):
https://sakuva.blogspot.fi/
KYMMENEN MATKAA MAAILMALLA 2009-2012:
https://sakuva.simplesite.com/
MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA:
https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/SNmatkakuvaraportteja.pdf/
UNESCO:N MAAILMANPERINTÖKOHTEET JA KUVIA NIISTÄ:
https://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/
https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/
SNMATKAKUVAAJA FACEBOOKISSA:
https://www.facebook.com/snmatkakuvaaja/?ref=aymt_homepage_panel
@sakuva TWITTERISSÄ
https://twitter.com/sakuva
SNmatkakuvaaja Blogit.fi:ssä
https://www.blogit.fi/snmatkakuvaaja
SNmatkakuvaaja Bloglovin´ssa
https://www.bloglovin.com/blogs/snmatkakuvaaja-14136011
sakuva Trip Advisorissa
https://www.tripadvisor.com/Profile/sakuva
sakuva Nomadmaniassa
https://nomadmania.com/profile/7047
Most Traveled People / Sakari Niemi
https://mtp.travel/users/13772
SNmatkakuvaaja 
.jpg){kind=link}
+Siperiassa.jpg){kind=link}
Jos joskus tuo matka tulee itsekin vielä toteutettua, niin mitkä olivat mielestänne parhaat pysähdykset? Baikal-järvi (Irkutsk) nyt tietysti on aivan ehdoton, mutta mitkä muut pysähdykset jäivät erityisesti mieleen?
TykkääLiked by 1 henkilö
Meillä ainoa pidempi (yön yli) pysähdys oli Irkutskissa/Baikalilla, muuten mentiin junan aikataulun mukaan. Pisimmätkin pysähdykset olivat alle tunnin mittaisia. Jos aikaa on runsaasti käytettävissä, on mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja useitakin. Baikalin jälkeen seuraavaksi ottaisin pidemmän pysähdyksen Burjatian tasavallan pääkaupungissa Ulan Udessa, jonka kulttuuri poikkeaa paljon varsinaisista venäläiskaupungeista. Juutalaisten autonomista aluettakin olisi ollut mielenkiintoista tutkia vähän enemmän, sen koko olomassaolo kun vaikutti varsin oudolta. Junan pisimmät, lähes tunnin seisaukset tunnetuissa kaupungeissa kuten Novosibirskissa ja Habarovskissa olisivat vaatineet enemmän aikaa. Jekaterinburgissa, jossa vietimme viikon verran vähän ennen Siperian radan matkaamme, on todella mielenkiintoista nähtävää sen vaihtelevan historian vuoksi. Monet radan varren kohteista ovat sen verran tuntemattomia, ettei niiden kiinnostavuudesta osaa sanoa mitään. Nähtävää varmasti riittää monessakin kohteessa.
TykkääTykkää