BALTIAA TUTUKSI KOLME VUOSIKYMMENTÄ SITTEN

KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA   MAAILMALTA / HTTPS://SAKUVA.KUVAT.FI/ 
Baltian vanhempia kuvia maittain: 
OBJEKTIIVISSA MAAILMA/VIRO/LATVIA/LIETTUA / 
Kuvia 146 maasta: OBJEKTIIVISSA MAAILMA / 
Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT / 
SNmatkakuvaajan biografia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA / SNmatkakuvaaja

Vuosi 1991 oli Neuvostoliiton hajoamisen aikaa ja itsenäisyysliikkeet heräsivät eri puolilla suurta valtakuntaa. Innostunutta liikehdintä oli Baltian maissa. Liettua oli antanut oman itsenäisyysjulistuksensa jo edellisvuonna, Viro ja Latvia elokuussa 1991.

Baltian matkailumme ennen 1980-luvun loppua oli jäänyt vain muutaman Tallinnassa ja Riiassa (via Pärnu) käynnin varaan. Vuosikymmenen lopulla Baltia oli jo päässyt maailmankartalle ja matkailu sinne lisääntyi vähitellen. Suomi-Neuvostoliitto-seurankin Naapuri tutuksi -projekti keskittyi paljolti Viroon. Osallistuimme keväällä 1989 matkakumppanin työpaikan edustajina Tallinnassa pidettyyn seminaariin. Samana vuonna teki oma työpaikkanikin ensimmäisen kevätretken Tallinnaan.

Tallinnan keskustaa keväällä 1989.
Suomi-Neuvostoliitto-seuran Naapuri tutuksi –seminaari Tallinnassa keväällä 1989. Silloin Pikk Hermannin tornissa liehui jo uusvanha Viron lippu, mutta ministerineuvoston/parlamentin tangossa vielä Neuvosto-Viron lippu.

Vuoden 1990 lopulla teimme junamatkan Tallinna-Riika-Vilna-Tallinna. Silloin pääkaupungeissa oli rinnan Neuvostoliiton ja kansallisia tunnuksia.

Aluksi Tallinnasta Riikaan.
Lenin tervehti uusvanhoja kansallislippuja Vilnassa ja Riiassa.

Liettuan Vilna oli meille Baltian pääkaupungeista aiemmin käymätön. Kaupungin panoraamaa Gediminasin tornista.

Seuraavana pääsiäisenä (1991) teimme ensimmäisen Tarton matkamme vuorobussilla Tallinnasta. Yhtä härskiä bussin täyttymistä en muista. Pysäkillä oli asianmukainen jono, mutta bussi täyttyi kyynärpäätaktiikalla sivusta rynnänneistä tyypeistä. Näin jäimme ensimmäisen bussin ulkopuolelle. Seuraavan bussin tuloon mennessä opimme paikallistavoille ja mahduimme sisään.

Tarton bussi täyttyi Tallinnassa kyynärpäätaktiikalla.

Ehdimme tutustua muutaman tunnin ajan tähän Viron kakkoskaupunkiin ennen paluubussin lähtöä.

Tarton yliopisto perustettiin Ruotsin vallan aikaan vuonna 1632, kahdeksan vuotta ennen Turkuun perustettua Helsingin yliopistoa.

Vuonna 1990 aloitti autolautta Tallink liikennöinnin Helsingin ja Tallinnan välillä. Kesällä 1991 teimme ensimmäistä kertaa automatkamme Eurooppaan  Baltian kautta, silloin vielä Neuvostoliiton viisumeilla. Baltian maat jo harjoittelivat tulevaa itsenäisyyttään pystyttäen sisärajoille taloustulleja.

Vuonna 1991 Tallink oli vielä suomalaislaiva.
Taloustulli Viron ja Latvian rajalla.

Viisumin edellyttämät majoitukset oli varattu Viron Viljandista ja Liettuan Kaunasista. Viljandissa olivat tuolloin vuotuiset Viljandimaa Virred –laulujuhlat. Latviassa ajoimme Gaujan kansallispuiston läpi ja tutustuimme raunioista vähitellen nousevaan Turaidan linnaan. Liettuassa ajoimme Kaunasista Vilnan ja Trakain linnan kautta Valko-Venäjän puolelle.

Viljandin linnan rauniot. 1200-1500-luvuilla rakennetusta ritarilinnasta on Ruotsin, Puolan ja Venäjän välisten sotien vuoksi jäänyt pystyyn vain muutama kiviseinä. Muhun kansallispuku Viljandimaa Virred –laulujuhlan osallistujalla.
Turaidan piispanlinnan uudelleenrakentaminen Gaujan kansallispuistossa Latviassa oli kesällä 1991 tässä vaiheessa. Liiviläisalueelle vuonna 1214 aloitetun linnan rakentaminen jatkui 1600-luvulle asti. Se tuhoutui tulipalossa vuonna 1776. Jälleenrakennustyöt aloitettiin vuonna 1976.
Trakain 1300-luvulla rakennettu linna Liettuassa vaurioitui sodassa 1600-luvulla ja hylättiin sen jälkeen. Linnan kunnostussuunnitelmat alkoivat jo 1800-luvulla, mutta vasta toisen maailmansodan jälkeen päästiin varsinaisiin kunnostustöihin, jotka valmistuivat vuonna 1961. Trakain historiallinen kansallispuisto, jonka alueella linnakin sijaitsee, kuuluu UNESCOn maailmanperinnön ehdokkaisiin.

Seuraava automatkamme elokuussa 1991 Tallinnan kautta Saarenmaalle osui mielenkiintoiseen aikaan. Neuvostoliitossa olivat vanhoilliset kaapanneet hetkeksi vallan ja Viro julistautunut itsenäiseksi. Tulimme Tallinnaan kolme päivää tämän julistuksen jälkeen 23.8.1991. Käytännössä Viro oli edelleen Neuvostoliittoa, joka myönsi viisumit ja Saarenmaalle tarvittavan erityisluvan ja valuuttakin oli neuvostorupla. Ilmapiiri Tallinnassa oli juhlinnasta huolimatta kireä, keskustan kadut oli tukittu kiviestein (kuva) ja sinipaitaiset Kodukaitsejoukot soihtuineen herättivät huomiota. Me kuitenkin jatkoimme tiukan lupapaperitarkastuksen kautta Saarenmaalle, jossa elämä muistutti sodanjälkeisen ajan Suomi-Filmejä.

Soihduin varustautuneet Kodukaitsejoukot Tallinnassa.
Saarenmaan maakuntaan pääsi vain erillisluvalla ja tiukan tarkastuksen jälkeen.
Maitotonkat maitolaitureilla eivät kesän 1991 Virossa olleet koristeita.

Saarenmaalla ei vielä silloin ollut juurikaan majoituspalveluja, joten vietimme ekan yön mantereen puolella. Lautta Saarenmaalle lähti silloinkin Virtsusta Kuivastuun Muhun saarelle. Koguvan kylä tunnettiin kirjailija Juhan Smuulin kotimuseosta, mutta koko kylä oli elävää museota.

Koguvan elävä museokylä kesällä 1991.

Väike väinin ylittävää pengertietä (kuva) ajoimme Saarenmaan saarelle. Pysähdyimme Valjalan maalinnalla ja keskiaikaisella kirkolla (kuva), joka tosin oli sulki. Kävimme vielä Kaalin meteoriittikraatterilla ennen saapumistamme pääkaupunki Kuressaareen.

Valjalan maalinnan jäännöksiä. Linna rakennettiin 1100-luvulla puolustamaan paikallisia asukkaita valloittajia vastaan. Ristiretkeläiset kuitenkin valloittivat sen vuonna 1227, jonka jälkeen sillä ei ollut enää käyttöä.
Kaalin kraatterijärvi on syntynyt meteoriitin törmättyä maahan esihistoriallisella ajalla ja sen valleja on muinaisina aikoina vahvistettu kivimuurein.

Kuressaaren kaupunkiin ja linnan alueeseen tutustuttuamme jatkoimme Anglan tuulimyllyjen (alkukuva) kautta takaisin Muhulle, jossa poikkesimme jo silloin museona olleelle Eemun tuulimyllylle (kuva).

Kuressaaren paloasema ja raatihuone.
Kuressaaren piispanlinna rakennettiin alun perin 1300-luvulla Saarenmaan-Läänemaan piispan tukikohdaksi, ja sittemmin se toimi linnoituksena myös Tanskan, Ruotsin ja Venäjän alaisuudessa aina vuoteen 1836 saakka, jolloin se poistettiin linnoitusluettelosta. Sen sijaan UNESCOn maailmanperinnön ehdokaslistalla se on ollut vuodesta 2002.
Anglan 1800-1900-luvun tuulimyllyt ovat Viron ainoat alkuperäisellä paikallaan säilyneet myllyt. Niinpä tuulimyllyt olivat samalla paikalla käydessämme siellä tänä syksynä (2021) kuin edelliskerralla 1991, mutta tuolloin vapaa alue oli nyt aidattu ja tuulimyllyistä ympäristöineen oli muodostunut turistikeskus.

Yön vietimme jälleen mantereen puolella ja ennen Tallinnaan ajoa tutustuimme Läänemaan pääkaupunkiin Haapsaluun.

Haapsalun linnanmuuria. Linna on perustettu 1200-luvulla Saarenmaan-Läänemaan hiippakunnan hallintokeskukseksi. Legendan mukaan elokuussa täyden kuun aikaan kappelin sisäseinälle ilmestyy valkoisen neidon kuva.

Syksyllä 1991 avattiin Helsingissä Viron ja Latvian suurlähetystöt, jotka myönsivät maiden viisumeita. Ensimmäisen automatkamme Viron viisumilla teimme marraskuussa 1991. Silloin yhdellä Baltian maan viisumilla pääsi kaikkiin kolmeen maahan, joten tutustuimme lähinnä näiden maiden keskiosiin.

Matka alkoi melkoisilla seikkailuilla. Ensin Georg Ots -laiva ei suostunut ottamaan autoamme väittäen sitä liian korkeaksi heidän sisäänmenoaukkoonsa. Lopulta onnistuimme saamaan paikat iltapäivällä lähteneeseen Tallinkiin. Kun illan jo pimettyä saavuimme Tallinnaan, oli polttoaine loppunut bensa-asemilta ja jouduimme jäämään yöksi kaupunkiin. Aamulla kiertelimme polttoainepulan vuoksi suljettuja asemia ja lopulta onnistuimme tankkaamaan Nesteen uudella Union-asemalla. Mukanamme olleilla kahdella varakanisterilla oli tällä matkalla käyttöä. Polttoaineen lisäksi myös vielä tuolloin käytössä olleet ruplat olivat loppuneet, niitä ei saatu pankista eikä hotelleistakaan. Lopulta hotellin portsari vaihtoi meille omistaan lähes pankkikurssiin.

M/S Georg Otsin kyljessä ei kuulemma ollut Kleinbusin mentävää aukkoa. Laivalle myytiin henkilöautopaikkoja, mutta unohdettiin mainita maksimikorkeus.
Tallinnan polttoainetankit olivat rikki tai tyhjiä.

Lyhentynyt aikataulu leikkasi huomattavasti Baltiassa oloaikaamme. Ajoimme Tallinnasta etelään, aluksi Pärnuun, josta yöksi Riikaan. Riikaa emme tällä kertaa katselleet, vaan jatkoimme aamulla Liettuaan, Ristimäen kautta Šiauliaihin. Uuden aikataulun vuoksi emme jatkaneet etelämmäksi, vaan käännyimme itään ja ajoimme yöksi Panevėžysiin.

Pärnun kukkamyyntiä Rüütli-kadulla.
Liettuassa Latvian vastaisella rajalla muodollisuudet hoidettiin tien päällä.
Liettuan Ristimäelle oli jo vuonna 1991 muodostunut melkoinen ristiröykkiö.
Panevėžysin panoraamaa hotellihuoneestamme.

Nyt aikataulu pakotti kääntymään takaisin pohjoiseen. Ajoimme huonokuntoisia sivuteitä sateisessa säässä Liettuan ja Latvian pikkukaupunkien kautta Viron Tarttoon.

Latvian Skaistkalne Liettuan rajalla.

Tartossa yövyimme uudessa Taru-hotellissa. Hotellissa ja sen kaupassa Visa vinkui, mutta maksuliikenne kulki Moskovan kautta eikä lasku ole koskaan saapunut Suomeen saakka.

Vuonna 1991 Taru-hotelli oli uusi, nyt sitä ei tietääkseni enää ole.

Seikkailut jatkuivat Tallinnaan päästyämme. Laivamme oli jostain syystä muuttanut aikatauluaan ja lähtenyt yli kaksi tuntia etuajassa. Tilanteen selvittämiseksi ajoimme Tallinnan Pedagogiseen instituuttiin tapaamaan ystäväämme, joka järjestikin sekä majoituksen, että uudet laivaliput ja faxit työpaikoillemme, sillä seuraava päivä olisi molemmilla ollut työpäivä. Laivaliput Helsinkiin saimme juuri perustetulta Estonian New Linelta seuraavaan aamuun, ja hotellimajoituksen Piritassa. Pituutta Baltian lenkillemme tuli runsaat 1 300 kilometriä.

Illallinen Piritassa.

Estonian New Linen M/S Corbiere/Linda 1 saavuttuaan Helsingin Eteläsatamaan. Yhtiö liikennöi Tallinnan ja Helsingin väliä marraskuusta 1991 vuoteen 1994, jolloin se liitettiin Tallinkin kanssa muodostettuun uuteen yhtiöön.

Syyskuussa 2021 päivitimme Muhun ja Saarenmaan sekä Haapsalun kolmenkymmenen vuoden takaa. Tästä matkasta myöhemmin.

KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA   MAAILMALTA
HTTPS://SAKUVA.KUVAT.FI/

KUVIA 146 MAASTA
https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/
Luettelo linkkeineen maista , joista kuvia ja juttuja
https://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/
Kuvasivu
https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/ kuvia maista ja matkoilta 
SAKUVA-BLOGI - OBJEKTIIVISSA MAAILMA - aiempia matkakuvauksia
https://sakuva.kuvat.fi/blog/
SNMATKAKUVAAJAN MATKAILUHISTORIAA:
https://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/
SNMATKAKUVAAJA  –  BLOGIPOSTAUKSIA VUODESTA 2015:
https://sakuva.wordpress.com/
KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi):
https://sakuva.blogspot.fi/
KYMMENEN MATKAA MAAILMALLA 2009-2012:
https://sakuva.simplesite.com/
MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA:
https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/SNmatkakuvaraportteja.pdf/
UNESCO:N MAAILMANPERINTÖKOHTEET JA KUVIA NIISTÄ:
https://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/
https://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/
SNMATKAKUVAAJA FACEBOOKISSA:
https://www.facebook.com/snmatkakuvaaja/?ref=aymt_homepage_panel
@sakuva TWITTERISSÄ
https://twitter.com/sakuva
SNmatkakuvaaja Blogit.fi:ssä
https://www.blogit.fi/snmatkakuvaaja
SNmatkakuvaaja Bloglovin´ssa
https://www.bloglovin.com/blogs/snmatkakuvaaja-14136011
sakuva Trip Advisorissa
https://www.tripadvisor.com/Profile/sakuva
sakuva Nomadmaniassa
https://nomadmania.com/profile/7047
Most Traveled People / Sakari Niemi
https://mtp.travel/users/13772 

3 kommenttia artikkeliin ”BALTIAA TUTUKSI KOLME VUOSIKYMMENTÄ SITTEN

    1. Kiitos kommentistasi. Olimme jo itsekin unohtaneet kolmen vuosikymmenen takaiset polttoaine- ja rahapulat. On Saarenmaakin todella muuttunut niistä ajoista. Turistipalvelut ovat lisääntyneet, mutta toisaalta eksotiikka vähentynyt.

      Tykkää

Jätä kommentti