Kevään 2015 Karibian risteilyn ja Etelä-Floridan aiemmat postaukset / PALUU MIAMIIN / MIAMISTA COZUMELILLE / HONDURASIN ROATAN / CAYMANSAARET & JAMAIKA / BAHAMASAARTEN ELEUTHERA & NASSAU /
Matkan kuvat / KARIBIAN RISTEILY 2015 & ETELÄ-FLORIDA 2015
Mistä maista juttuja ja kuvia? / SAKUVAMAAT
Costa Luminosa palasi lähtösatamaansa Miamiin jo 6 aikaan aamulla. Noin 2500 matkustajan ulostsekkaus ja USAn maahantulobyrokratia ei ole pikku juttu. Matkustajat jaettiin värikoodeihin sen mukaan, milloin heidän lentonsa tai varatut retkensä alkaisivat. Meillä kun ei ollut mitään varauksia, jouduimme viimeiseen, ruskeaan kastiin, jonka ulostsekkausajaksi annettiin klo 12. Runsas puolituntia päälle ja jonotus passitarkastukseen, joten maissa vasta puoli kahden aikaan. Parinkymmenen minuutin taksimatkan jälkeen olimme viimein Miami Riverin rannalla olevassa hotellissamme Little Havanan itäosassa.
Historic Miami River Hotelin pastellitaloja
Jokivarsi ja varsinkin sen itärannan Jose Marti Park on lähinnä laitapuolen kulkijoiden suosiossa. Vastarannan kalastajien harmina ja kuvaavan ilona taas on paljon pelikaaneja. Joella seilaavat muskeliveneet ja turistilaivat tutustuttivat matkustajansa suurakaupungin tähänkin puoleen.
Little Havanan pääkatu Calle Ocho
Huoneen saatuamme lähdimme kävelemään syvemmälle Little Havanaan. Sen pääkatu on jenkkinimeltään SW 8th Street, mutta tunnetaan paremmin espanjalaisnimellään Calle Ocho. Sen vilkkain osa alkaa Cuban Memorial Boulevardilta, joka on epäonnistuneen Sikojenlahden maihinnousun muistopuisto. CIA koulutti 1960-luvun alussa Kuuban vastavallankumouksellisia maan uuden hallituksen vastaiseen taisteluun. Vallankaappausyritys päättyi kuitenkin vastavallankumouksellisten täydelliseen tappioon.
Sikojenlahden maihinnousun uhrien muistomerkki
Pikkuhavannalaiset yrittävät olla kuubalaisempia kuin kuubalaiset itse
Vaikka kuubalaisten jälkeläisiä asuu kaikkialla Etelä-Floridassa, on heidän keskeisin alueensa juuri Miamin Little Havana. Alue on täysin espanjankielistä eikä joka paikassa edes pärjää englannilla. Illan päätteeksi nautimme illallisen kuubalaisessa ravintolassa.
Kuubalainen La Esquina de la Fama -ravintola Little Havanan ytimessä
Miamin ja Etelä-Floridan kuvia osoitteessa: http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/ETEL%C3%84-FLORIDA+2015/
3 kommenttia artikkeliin ”MIAMI RIVERISTÄ LITTLE HAVANAAN”