KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA / HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
UNESCOn maailmanperintökohteita käsitteleviä postauksia: SNmatkakuvaaja_avainsana UNESCO / kuvia UNESCOn maailmanperintökohteista / sakuva_UNESCOn maailmanperintökohteet / Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT / SNmatkakuvaajan biografia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA
Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO kokoontui tänä vuonna 43. istuntoonsa Azerbaidžanin Bakuun, jossa se nimesi maailmanperintölistalleen 30 uutta kohdetta, joista yksi on vanhan laajennus uuteen maahan. Nyt niitä on yhteensä jo 1121, joista 869 on kulttuurikohteita, 213 luontokohteita ja 39 molempiin ryhmiin kuuluvia.
Uusista kohteista kymmenen on sellaisia, jotka ovat olleet aiemmin kohteinamme tai muuten osuneet reiteillemme. Kaksi näistä oli myös tämänkesäisen roadtripimme varrella.
Augsburgin vesihuoltojärjestelmä valittiin UNESCOn maailmanperintölistalle 6.7. tänä vuonna, noin viikko ennen kuin saavuimme kaupunkiin. Uudesta statuksesta otettiin kaikki irti. Raatihuoneen aukiolla oli koko talon levyinen teksti Wir sind Welterbe.
Augsburgin vesijärjestelmät rakennettiin 1300-luvulta nykypäivään. Kanavien, vesitornien, pumppauslaitteiden ja vesivoimalaitosten verkko on tarjonnut juomavettä ja virtaa kaupunkiin vuosisatojen ajan. Augsburgin maailmanperintökohteeseen kuuluu 22 osakohdetta, mm. kanavia, voimaloita, suihkulähteitä ja vesitorneja.
Augsburg on monille matkailijoille tuttu, sillä se on Saksan suositun Romantische Straßen varrella. Olemme aiemmmin käyneet kaupungissa vuosina 1983 ja 2013.
Coneglianon ja Valdobbiadenen proseccokukkulat Pohjois-Italian Venetossa ovat osuneet aiemminkin Italian matkojemme reitille. Kukkuloiden rinteille levittäytyvä prosecco-viinin tuotantoalue valittiin maailmanperintölistalle 7.7. – pari päivää sen jälkeen kun olimme kulkeneet alueen kautta. Luonnonkaunis maisema koostuu viinitarhoista, metsistä, pienistä kylistä ja maataloudesta. Nyt ajoimme Coneglianon sivuitse moottoritietä, jolta ei luonnollisesti voinut kuvata.
Vuoristoisella seudulla on useita muitakin viininviljelyalueita, joista useat ovat myös UNESCOn maailmanperintölistalla. Olen niitä eri matkoillamme kuvannut, mutten arkistoni kuvista löytänyt varmaa täältä olevaa otosta, sillä vanhat kuvauskohteiden muistiinpanot ovat melko ylimalkaisia.
Bagan kuuluu Myanmarin matkojen pakollisiin kohteisiin, niin meilläkin vuonna 2014. Mandalayn kaupungin lounaispuolella sijaitseva rauniokaupunki oli samannimisen kuningaskunnan keskus 800-1200-luvuilla. Sieltä hallinnoitiin laajoja alueita nykyisessä Myanmarissa ja Thaimaassa. Bagan kattaa yli 2500 buddhalaisen monumentin jäännökset. Laajalla alueella olevia temppeleitä yhdistävät pienet kärrypolut. Iltaisin temppeleiltä voi ihailla auringonlaskua (alkukuva).
Myanmarin kuvia: MYANMAR & LUOTEIS-THAIMAA 2014
Pihkovan koulukunnan kirkot sijaitsevat Velikaya-joen rannoilla Pihkovan (Pskovin) historiallisessa kaupungissa Luoteis-Venäjällä. Vanhimmat kirkot ovat 1100-luvulta, mutta Bysantin ja Novgorodin perinteiden innoittamana Pihkovan arkkitehtuuri saavutti huippunsa 1400- ja 1500-luvuilla, jolloin se oli yksi maan tärkeimmistä alan koulukunnista. Maailmanperintökohteeseen on nimetty kahdeksan Pihkovan kirkkoa.
Kesän 2015 Iso-Britanniaan suuntautuneen automatkamme aluksi koukkasimme Venäjän kautta viettäen pari yötä Pihkovassa kuvaten myös näitä kirkkoja.
SNmatkakuvaajan postaus: VIA VENÄJÄ
Jaipur on Intian Rajasthanin osavaltion pääkaupunki ja kuuluu ns. Kultaisen kolmion kohteisiin. Kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ovat Tuulten palatsi Hawa Mahal ja Singhin observatorio Jantar Mantar, mutta muitakin kuvauskohteita kaupungissa on runsaasti. Jaipur on ollut kohteenamme kahdella Intian matkallamme vuosina 1994 ja 2015.
Jaipurin Kaupunginpalatsin ovella 2015.
SNmatkakuvaajan postaukset: POHJOIS-INTIAA 20 VUOTTA SITTEN / INTIAN KULTAINEN KOLMIO JA SAALISELÄINSAFARI / Intian kuvia 1994 & 2008: OBJEKTIIVISSA MAAILMA / INTIA / Intian kuvia 2015: POHJOIS-INTIA 2015
Ruukkujen tasanko Laosissa tuli median kautta tutuksi Vietnamin sodan aikana, kun Yhdysvallat pommitti aluetta. Ruukkujen tasanko on avattu matkailijoille, vaikka sodan jäljiltä alueella saattaa olla vielä räjähtämättömiä rypälepommeja. Arkeologit tutkivat ruukkuja, ja räjähdeasiantuntijat auttavat heitä välttämään räjähtämättömiä pommeja.
Ruukkujen tasangolla on suuri määrä pronssi- tai rautakaudelta peräisin olevia, luultavasti hautauurnina käytettyjä, suuria harmaita kivisiä ”ruukkuja”, jotka ovat 1,5 metriä korkeita ja noin 75 senttimetriä leveitä. Suurin ruukku on kaksi metriä korkea, sen sisustan läpimitta on 30 senttimetriä ja se painaa kuusi tonnia. Kiviruukkuja on kaikkiaan 3 000 kappaletta 60 ryhmässä, suurimmassa ryhmässä on 250 ruukkua. Kävimme alueella Laosin ja Kambodžan kiertomatkallamme vuonna 2002.
Mafran kuninkaallinen palatsi, basilika ja luostari Lissabonin pohjoispuolella Portugalissa on mahtava barokki- ja uusklassinen rakennus 1700-luvulta. Basilikaa koristavat useat italialaiset veistokset. Se oli aikoinaan kuninkaallisen perheen toissijainen asuinpaikka. Tutustuimme palatsiin kesän 1992 Iberian niemimaan automatkallamme.
Vanhempia Portugalin kuvia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA / PORTUGALI
Frank Lloyd Wrightin 20. vuosisadan arkkitehtuuri UNESCOn maailmanperintökohteena sisältää arkkitehdin kahdeksan Yhdysvalloissa sijaitsevaa rakennusta. Yksi näistä on New Yorkin Guggenheim-museo. Se valmistui 1959.
Rakennuksen erikoisin yksityiskohta on, että sen ylärenkaat ovat paljon leveämmät kuin alarenkaat. Kerrosten sijaan rakennuksen keskellä on suuri ylöspäin kulkeva spiraali, jonka kautta pääsee eri huoneisiin. Tutustuimme taidemuseon arkkitehtuuriin sekä muuhun taiteeseen kesän 2017 matkallamme.
SNmatkakuvaajan postaus: NEW YORKIN PÄIVITYS (KUN SINNE LOPULTA PÄÄSI) / Kesän 2017 Yhdysvaltain kuvat: KAAKKOIS-USA 2017
Vatnajökullin kansallispuisto Islannissa sisältää maan suurimman jäätikön, joka peittää Islannin pinta-alasta kahdeksan prosenttia. Jäätiköllä sijaitsee myös tulivuoria ja maan korkein kohta (2119 metriä). Ei ihme, että Islantia kutsutaan tulen ja jään maaksi. Kiersimme Islannin kesällä 1990 omalla autolla, jolloin pysähdyimme myös Vatnajökullin kansallispuistossa.
SNmatkakuvaraportteja.pdf: OMALLA AUTOLLA ISLANNIN YMPÄRI 1990 / Islannin kuvat: OBJEKTIIVISSA MAAILMA / ISLANTI
Ohridin kaupunki ympäristöineen Makedoniassa (nykyään virallisesti Pohjois-Makedoniassa) lisättiin UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 1979. Vuonna 2019 kohteeseen lisättiin myös Ohridjärven Albanian puoleinen osa perusteluna sen kulttuurihistoriallinen merkitys ja järven ekologia. Kesän 2014 Balkanin kierroksellamme ajoimme Makedoniasta Albaniaan Ohridin alueen kautta.
Postauksen lähteinä käytetty omia kuvia, muistiinpanoja ja aiempia kirjoituksia, UNESCOn kotisivua, Wikipediaa ja muita kohteeseen liittyviä nettisivuja sekä printtiesitteitä.
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
KUVIA JA KIRJOITUKSIA 145 (SAKUVA)MAASTA
(luettelo & linkit, kuvia maittain 2011 asti ja kuvia matkoittain 2011 alkaen):
http://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/
sakuva-blogi OBJEKTIIVISSA MAAILMA – aiempia matkakuvauksia
SNMATKAKUVAAJA – BLOGIPOSTAUKSIA VUODESTA 2015:
https://sakuva.wordpress.com/
OBJEKTIIVISSA MAAILMA (AIEMPIA MATKAJUTTUJA):
HTTP://SAKUVA.SIMPLESITE.COM/
HTTP://WWW.123KOTISIVU.FI/SAKUVIA SLADESHOW
MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA:
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/KUVAT/SNMATKAKUVARAPORTTEJA.PDF/
UNESCO:N MAAILMANPERINTÖKOHTEET JA KUVIA NIISTÄ:
http://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/
SNMATKAKUVAAJA FACEBOOKISSA:
HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/SNMATKAKUVAAJA/?REF=AYMT_HOMEPAGE_PANEL
@sakuva TWITTERISSÄ
https://twitter.com/sakuva
SNMATKAKUVAAJAN MATKAILUHISTORIAA:
http://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/
KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi):
http://sakuva.blogspot.fi/
SNmatkakuvaaja Blogit.fi:ssä
https://www.blogit.fi/snmatkakuvaaja
SNmatkakuvaaja Bloglovin´ssa
https://www.bloglovin.com/blogs/snmatkakuvaaja-14136011
sakuva Trip Advisorissa
https://www.tripadvisor.com/Profile/sakuva
sakuva Nomadmaniassa
https://nomadmania.com/profile/7047
Most Traveled People / Sakari Niemi
https://mtp.travel/me
Yksi kommentti artikkeliin ”UNESCON UUSIA MAAILMANPERINTÖKOHTEITA 2019”