Edellinen postaus: NELJÄS MATKA PEKINGIIN / Matkan kuvat: KIINA & TIIBET 2018 / Mistä maista juttuja ja kuvia: SAKUVAMAAT / SNmatkakuvaajan biografia: OBJEKTIIVISSA MAAILMA
Kesän kaukomatka vei Mandala Travelin mukana Kiinaan ja sen hallinnoimaan Tiibetiin. Finnairin suora lento saapui lähes 40-asteiseen Pekingiin, minkä rinnalla Suomen taannoiset helteet eivät tuntuneet miltään. Väliin jääneestä yöstä huolimatta ohjelmamme alkoi lentokentältä suoraan Kiinan muurille.
Kiinan muuri on Pekingin ja varmaan koko maankin tunnetuin maailmanperintökohde. Tämä vähintään kuudentuhannen, mahdollisesti jopa kahdenkymmenentuhannen kilometrin pituinen muuri rakennettiin jo 200-luvulla ennen ajanlaskumme alkua suojaamaan Kiinaa pohjoisten paimentolaisheimojen hyökkäyksiltä. Muurista tuli tarpeeton 1600-luvulla, kun Kiina valloitti sen pohjoispuolisetkin alueet. UNESCOn maailmanperintölistalle Kiinan muuri otettiin jo vuonna 1987.
Muurin tunnetuin turistikohde on Ming-dynastian hautojen lähellä sijaitseva Badaling, jossa kävin ensimmäisellä Pekingin matkallani vuonna 1992. Vuosien mittaan sinne suuntaavien turistimassojen määrä on noussut niin valtavaksi, että sitä jakamaan kunnostettiin vastaavan tasoinen kohde Mutianyuhun. Se oli meidänkin tämänkertaisen matkamme ohjelmassa.
Tämänkin osan avautuminen oli kiirinyt jo laajalle, sillä saimme jonottaa ylösvievälle köysiradalle yli kaksi tuntia paahtavassa helteessä. Ylhäällä riitti turhan paljon turisteja kuvaten niin muuria kuin itseäänkin. Mutta sellaistahan turismi nykyään on.
Hotellimme lähellä oli vielä jäljellä hutongeja, kapeita katuja ja kujia piha-asuntoineen. Nämä tulivat yleiseen tietouteen varsinkin viime vuosikymmenen puolivälissä, kun niitä purettiin kaupungin ”nykyaikaistamiseksi” ennen kesän 2008 olympialaisia. Elämä hutongeissa on yhteisöllistä ja rauhallista, mihin niiden paikalle rakennetut pilvenpiirtäjät tuskin yltävät.
Seuraava päivämme alkoi Taivaallisen rauhan eli Tiananmenin aukiolta, joka on maailman suurin kaupungin keskustassa sijaitseva aukio. Synkän varjon sen ylle luo opiskelijamielenosoituksen tukahduttamiseen johtanut verilöyly kesällä 1989.
Keskellä aukiota sijaitsee korkea Kansan sankareiden muistomerkki ja Mao Zedongin mausoleumi. Vaikka olen käynyt aukiolla kaikilla kolmella edellisellä Pekingin matkallani, kävin mausoleumissa nyt ensimmäistä kertaa. Jonot olivat nyt yllättävän lyhyet. Aukion vastakkaisilla sivuilla ovat Kiinan kansankongressi, joka on kansantasavallan korkein valtioelin ja Kiinan kansallismuseo.
Taivaallisen rauhan aukion tunnetuin rakennus on kuitenkin Taivaallisen rauhan portti ikonisine Maon kuvineen. Sen kautta tullaan Pekingin toiselle tunnetulle maailmanperintökohteelle eli Kiellettyyn kaupunkiin.
Ming- ja Qing-dynastioiden aikana rakennettu Kielletty kaupunki oli vuosisatojen ajan Kiinan keisarien asuinalue ja maan hallintokeskus, jonne nimensä mukaisesti tavallisella kansalla ei ollut pääsyä. Nykyisin tämä palatsimuseoalue on Pekingin suosituimpia turistikohteita. Vuonna 1987 se lisättiin Kiinan muurin kanssa maailmanperintöluetteloon.
Yleensä palatsialue kuljetaan Eteläportilta Pohjoisportille, jonka nyt tein jo kolmannen kerran. Alueen keskeisin rakennus on Ylimmän harmonian halli. Alueen pohjoispuolella on Keisarillinen puutarha. Pohjoisportin jälkeen voi nousta Hiilikukkulalle eli Mietiskelypuistoon, josta saa hyvän yleiskuvan Kielletystä kaupungista. Tällä kertaa meillä ei kuitenkaan ollut siihen aikaa.
Pekingin kolmas maailmanperintökohteemme oli Taivaan temppeli Tiantan. Sen puistossa meitäkin viihdytti eläkeläisten kuoroesitys ja miehet pelasivat kiinalaista shakkia. Taivaan temppelin tärkein rakennus on Hyvän sadon puolesta rukoilemisen halli, jossa jossa Ming- ja Qing-dynastioiden keisarit kävivät uhraamassa taivaan jumalalle joka vuosi talvipäivän seisauksen aikana. UNESCOn maailmanperintölistalle Taivaan temppeli lisättiin vuonna 1998. Käynti täälläkin oli itselleni jo kolmas.
Helteisen päiväohjelman päätteeksi oppaamme vei meidät temppelialueella sijaitsevaan ilmastoituun Qing Shan Ju Tea Houseen, jossa saimme maistella erilaisia teelaatuja. Illallisen jälkeen siirryimme Pekingin läntiselle rautatieasemalle, josta kahden yön Lhasa Express -junamatkamme maailman korkeimmalla kulkevalla radalla alkoi.
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
KUVIA JA KIRJOITUKSIA 140 (SAKUVA)MAASTA
(luettelo & linkit, kuvia maittain 2011 asti ja kuvia matkoittain 2011 alkaen):
http://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/
sakuva-blogi OBJEKTIIVISSA MAAILMA – aiempia matkakuvauksia
SNMATKAKUVAAJA – BLOGIPOSTAUKSIA VUODESTA 2015:
https://sakuva.wordpress.com/
OBJEKTIIVISSA MAAILMA (AIEMPIA MATKAJUTTUJA):
HTTP://SAKUVA.SIMPLESITE.COM/
HTTP://WWW.123KOTISIVU.FI/SAKUVIA SLADESHOW
MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA:
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/KUVAT/SNMATKAKUVARAPORTTEJA.PDF/
UNESCO:N MAAILMANPERINTÖKOHTEET JA KUVIA NIISTÄ:
http://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/
SNMATKAKUVAAJA FACEBOOKISSA:
HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/SNMATKAKUVAAJA/?REF=AYMT_HOMEPAGE_PANEL
SNMATKAKUVAAJAN MATKAILUHISTORIAA:
http://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/
KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi):
http://sakuva.blogspot.fi/
5 kommenttia artikkeliin ”PEKINGIN TOP 3 -MAAILMANPERINTÖKOHTEIDEN PÄIVITYS”