Valkoinen talo veti puoleensa niin turisteja kuin mielenosoittajiakin.
Edellinen postaus / NEW YORKIN PÄIVITYS (kun sinne ensin pääsi) / Matkan kuvat KAAKKOIS-USA 2017 / Mistä maista juttuja ja kuvia? / SAKUVAMAAT
Kolmen New Yorkin päivän jälkeen haimme auton John F. Kennedyn lentokentältä alkaaksemme kolmeviikkoisen road tripimme lounaaseen Appalakkien mahtavissa maisemissa. Edessä oli myös Yhdysvaltain historiaa ja monta musiikin mekkaa.
Hertzin JFK:n autovuokraamosta matkamme jatkui Hyundai Elantralla. New Yorkin Staten Islandilta siirryttiin Outerbridge Crossingia New Jerseyn puolelle.
New Yorkista tulimme New Jerseyn osavaltioon. Sen pääkaupunki Trenton ei kuulu maan tärkeisiin kaupunkeihin, vaikka olikin hetken valtakunnan pääkaupunkina vuonna 1784. Se ei myöskään kuulu New Jerseyn suurimpien kaupunkien joukkoon eivätkä matkaoppaatkaan sitä juuri huomioi.
Trenton osoittautui kuitenkin sunnuntai-iltapäivänä miellyttävän rauhalliseksi pikkukaupungiksi. Sen maamerkki on osavaltioille tyypillinen State Capitol, jonka senkin esikuvana on Washingtonin Capitol. Samassa korttelissa sijaitsevat myös Thomas Edison State University ja Old Barracks Museum. State Capitolia vastapäätä on II maailmansodan muistomerkki ja naapurikorttelissä valtava I maailmansodan War Memorial, joka sisältää niin museon kuin teatterinkin (Patriots Theater at the War Memorial).
New Jersey State Capitol ja naapurinsa Thomas Edison State University Trentonissa.
New Jerseystä matka jatkui Pennsylvaniaan. Tarkoituksenamme oli ajella pienempiä teitä, mikä kuitenkin osoittautui liian haasteelliseksi. Interstate- ja US Highway -tiet oli merkitty hyvin tai kohtalaisesti, State Highwayt ja sitä pienemmät tiet huonosti tai ei ollenkaan. Usein ei edes tiennyt millä tiellä oli.
Kohteenamme oli osavaltion suurin ja tunnetuin kaupunki Philadelphia. Maan historiaan se on jäänyt paikkana, jossa Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus annettiin vuonna 1776. Independence Hall, jossa allekirjoitus tapahtui, kuuluu nykyisin UNESCOn maailmanperintökohteisiin.
Vanha kaupungintalo (vasemmassa reunassa), Independence Hall ja Philosophical Hall kuuluvat Philadelphian vanhan kaupungin maamerkkeihin.
Toinen pysähdyksemme oli keskustan uudemmalla puolella, jota hallitsee Philadelphian taidemuseo. Sen portaiden ylätasanteelta saa hyvän kuvan museon edustan puistoon suihkukaivoineen ja Washingtonin ratsastajapatsaineen takanaan kaupungintalon torni ja pilvenpiirtäjät.
Eakins Ovalin puisto on taidemuseon ja ydinkeskustan välissä, keskellä ratsastava Washington.
Seuraavana päivänä jatkoimme aluksi Delawaren suurimpaan kaupunkiin Wilmingtoniin, jossa on kauniita art deco -taloja.
Wilmingtonin Market Streetillä riittää art deco -taloja. Wilmingtonin King Street 1996, kun juna New Yorkista Washingtoniin pysähtyi kaupungissa.
Päivän pääkohde oli kuitenkin Pennsylvania Dutch Country. Se on amissien vanhin ja yksi pääasuinalueista Yhdysvalloissa. Tiukkaa uskonnollista kuria noudattavat amissit ovat 1500-luvun sveitsiläisten anabaptistien jälkeläisiä, jotka vaalivat yksinkertaista ja perinteistä elämäntapaa. Maanviljelyä harjoittavat amissit karttavat nykyaikaisia koneita ja auton sijaan ajelevat hevoskärryillä. Amissit tunnetaan myös käsitöistään, kuten tilkkutöistä ja huonekaluista. Myymälöitä alueella riittää.
Amissifarmi ja huonekalumyymälä, joita oli useita pitkin aluetta.
Valitettavasti päivä oli sateinen. Turisteille avoinna oleviin amissifarmeihin tutustuminen ei siinä säässä ollut mielekästä. Alueen pääkaupungin Lancasterin Visitors Centeristä saimme hyvän kartan ja reittisuosituksen Farmlandiksi kutsutun alueen pikkuteille.
Amissien hevoskärryistä varotetaan muita tiellä liikkujia. Vauhdissa ne kyllä pärjäävät autoillekin – myös sadesäässä. Siitäköhän varoituskin johtuu.
Ei julkista liikennettä vaan turistiversio amissien hevoskärryistä. Luontomatkailijalle on tarjolla ainakin William J Morton Bird Sanctuary. Sadesäässä poseerasivat myskisorsa ja amerikanharmaahaikara.
”America first” ei kuulune tämän tallin pitäjän fraaseihin. Polttoaineenjakeluverkoston kehittäminen ei näytä kuuluvan amissialueen kärkihankkeisiin.
Yhdysvaltain pääkaupungille Washington DC:lle oli aikaa vain yksi koko päivä. Tästä syystä olimme varanneet kaupungin keskustasta saman hotellin, jossa asuimme myös edellisellä käynnillämme 21 vuotta sitten.
Aluksi kävelimme White House Visitors Centerin kautta Valkoiselle talolle, jota nyt pääsi katsomaan läheltä vain (pohjoisen) julkisivun puolelta. Turistien lisäksi siellä viihtyivät myös mielenosoittajat. Pihanpuolen edustalla oleva aiemmin suosittu Presidentin puisto oli nyt suljettu (kyltin mukaan toistaiseksi) yleisöltä. Syykin selvisi pian, kun presidentin autosaattue saapui sitä kautta Valkoiseen taloon. Mielenosoittajia pelkäävä Trump ei joudu niitä nyt näkemään. Kuvauskin onnistui lähinnä teleobjektiivilla.
Valkoisen talon eteläpuolella tunsi itsensä paparazziksi.
Hotellimme naapurissa olevan Vanhan postitalon tornista kuvasin jo edellisellä kerralla mm. Capitolin suuntaan. Nyt koko kompleksia hallitsi Trump International Hotel, joka ylläpiti myös sen tornia. Pääsy torniin oli kuitenkin maksuton. Panoraamakuvausta haittasivat torniin asetetut pleksilevyt, jotka edellisellä kerralla puuttuivat.
Washingtonin Vanha postitalo on nyt Trump International Hotel Trump-rekvisiittamyymälöineen. Sen tornista on näkymä toiselle maan kilpailevista vallankäytön keskuksista.
Washingtonin halki kulkee National Mall -puistokäytävä. Sen toisessa päässä on United States Capitol, joka on Yhdysvaltain kongressin rakennus, ja toisessa päässä Lincoln Memorial. Mallin molemmin puolin on valtion Smithsonian-instituutin ylläpitämiä museoita ja keskellä suuri obeliski Washington-monumentti. Kävelimme Capitolille ja sieltä Mallia lähes puolivälissä sijaitsevalle Smithsonian Castlelle. Edellisellä matkallamme kävelimme koko Mallin ja ehdimme muutamiin museoihinkin.
United States Capitol on Yhdysvaltain kongressin rakennus, joka sijaitsee maan pääkaupungissa Washingtonissa. Siellä kokoontuvat edustajainhuoneen ja senaatin jäsenet. (Wikipedia)
National Mallin varrelta löytyvät Washingtonin parhaat museot, tässä National Gallery of Art. Washington Monumentiä lähestyessämme oli jo auringonlaskun aika.
Washington 1996. Emme tällä kertaa ehtineet National Mallin länsipään Lincoln Memorialille emmekä Vietnam Veterans Memorialille, jonka seinämiin on kirjoitettu lähes 60 000 Vietnamin sodassa kaatuneen jenkkisotilaan nimet. Vanhatkin kuvat puhuvat puolestaan.
Päivittämättä jäivät myös hienot museot National Gallery of Art ja Smithsonian National Air and Space Museum.
Washingtonin jälkeenkin matkamme jatkui presidentillisissä merkeissä, nyt Virginiassa. Perustuslain isänä tunnettu Yhdysvaltain neljäs presidentti James Madison eli ja kuoli Orangen piirikuntakaupungin lähellä sijaitsevalla perheen Montpeliarin maatilalla. Kaupungissa on hänen museonsa.
Etelävaltioihin eli Amerikan valtioliittoon kuuluneessa Virginiassa liputetaan edelleen kaksin lipuin. Kuva Orange Countyn pääkaupungista Orangesta, jossa myös presidentti James Madisonin museo.
Madisonin hyvä ystävä ja yhteistyökumppani Thomas Jefferson oli Yhdysvaltain kolmas presidentti. Hän eli ja vaikutti muutaman kymmenen kilometrin päässä Charlottesvillessä. Siellä on hänen kotinsa Monticello ja hänen perustamansa Virginian yliopisto. Yhdessä ne muodostavat UNESCOn maailmanperintökohteen. Monticelloon tutustumisen jälkeen vietimme yömme yliopistokampuksella. Yliopiston tunnetuin rakennus ja maamerkki on Rotunda. Yliopistolla on erittäin hyvin varustettu kirjakauppa, jossa on tarjolla muutakin kuin kirjoja.
Thomas Jeffersonin kartano Monticello (jossa ei saanut kuvata sisällä) ja orjien asunto Hemmings Cabin.
Thomas Jeffersonin suunnittelema Rotunda on Virginian yliopiston tunnus ja kuuluu National Historic Landmark -listaan. Yliopiston kirjakauppa on kuin pieni tavaratalo. Kampuksella viihtyi myös Virginian ”kansallislintu” (State Bird) punakardinaali.
Charlottesvillestä matkamme jatkui upeissa maisemissa, kun ajoimme pari päivää Blue Ridge Parkwaytä Great Smoky Mountainsin kansallispuistoon.
KUVIA – JUTTUJA – BLOGEJA MAAILMALTA
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/
KUVIA JA KIRJOITUKSIA YLI 120 MAASTA
(luettelo & linkit, kuvia maittain 2011 asti ja kuvia matkoittain 2011 alkaen):
http://sakuva.kuvat.fi/SAKUVAMAAT/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/OBJEKTIIVISSA+MAAILMA/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/
SNMATKAKUVAAJA – BLOGIPOSTAUKSIA VUODESTA 2015:
https://sakuva.wordpress.com/
OBJEKTIIVISSA MAAILMA (AIEMPIA MATKAJUTTUJA):
HTTP://SAKUVA.SIMPLESITE.COM/
HTTP://WWW.123KOTISIVU.FI/SAKUVIA SLADESHOW
MATKAJUTTUJA PDF-MUODOSSA:
HTTP://SAKUVA.KUVAT.FI/KUVAT/SNMATKAKUVARAPORTTEJA.PDF/
UNESCO:N MAAILMANPERINTÖKOHTEET JA KUVIA NIISTÄ:
http://sakuva.kuvat.fi/UNESCO/
http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/UNESCOn+maailmanperint%C3%B6kohteita/
SNMATKAKUVAAJA FACEBOOKISSA:
HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/SNMATKAKUVAAJA/?REF=AYMT_HOMEPAGE_PANEL
SNMATKAKUVAAJAN MATKAILUHISTORIAA:
http://sakuva.kuvat.fi/SNmatkakuvaaja/
KRIITTISTÄ MATKAA (kriittisempi blogi):
http://sakuva.blogspot.fi/
7 kommenttia artikkeliin ”ROAD TRIP NEW YORKISTA WASHINGTONIIN JA CHARLOTTESVILLEEN”